Kesä

Kesä

85 v

Sunnuntaina, 21.8.2011

Viikonloppu on kulunut isäni 85 vuotisjuhlien merkeissä. Perjantaina olin äidin apuna laittelemassa lauantaista juhlaa varten kahvipöytää tarjoilukuntoon. Päätyöni oli täyttää ja koristella kaksi täytekakkua. Äiti oli itse leiponut pohjat, mutta luovutti koristelupuolen minun huolekseni. Väleihin tuli mansikkaa, ananasta ja kermavaahtoa. Päälle erilaisia hedelmiä täpötäyteen, mm. persikkaviipaleita, ananasviipaleita sekä tummia ja vihreitä viinirypäleitä, jotka kuorrutin hyytelösokeriliemellä kiiltäväksi. Reunoille pursottelin kermavaahtoa.

Lauantaipäivä meni sitten juhlissa. Mukava oli tavata pitkästä aikaa sukuakin. Päivänsankari myhäili tyytyväisenä, eikä ainakaan tunnustanut väsyneensä hälinään. Juhlien jälkeen kävin vielä ystäväni Helin luona kyläilemässä. Oli tosi mukava päivä!

Sunnuntaina nukuin pitkään ja makeasti. Sisareni ja miehensä tulivat hakemaan minut kyytiinsä, ajelimme Leivonmäelle Tommolan tilalle hakemaan perinteiset luumulaatikot. En ole saanut mistään niin hyviä luumuja kuin heillä on. Ostin kerralla viiden kilon lootan, johon laitettiin kahta eri luumulaatua. Tietysti tuli ostettua muutama taimikin. Löysin koko kesän hakeamani Brunnera Jack Frostin, siitä iloitsen erikoisesti. Lisäksi otin muutaman heinän, pampaheinän ja hakoneheinän. Saa nähdä, pärjäävätkä talven yli.

Illalla istuttelin taimet ja siirsin muutaman väärälle paikalle joutuneen kasvin. Kolme tuntia hurahti pihapuuhaillessa nopeasti, uarakan päälle maistui sauna taas makealle.




2 kommenttia:

  1. Oi miten herkullisen näköisiä luumuja!!
    Omani eivät vaan kypsy... Raakileita ihan valtavasti, mutta väri ei sitten vaan punastu niin millään! Liian varjoisa paikka?

    VastaaPoista
  2. Voihan se olla, että kypsyisivät paremmin aurinkoisssa paikassa. Minulla on tomaatit avomaalla täynnä raakileita, eikä missään näy punaiseen viittaustakaan :)

    VastaaPoista