Kevät

Kevät

Amiksessa

Torstaina. 8.9.2011

Eilen, keskiviikkona, oli pitkä ja rankka päivä. Menin töihin puoli yhdeksään, töistä pääsin neljältä. Suoraan töistä hierojalle. Pikainen käväisy kotona hätäisesti sonnustautumassa seuraava etappia varten. Pojan koululla, Jyväskylän ammattiopistolla oli "kotiväenilta", minne lähdin edustamaan teinimme kotiväkeä. Tilaisuus alkoi 17.15 kouluruokailulla, varsinainen ohjelma ilmoitettiin alkavaksi klo 18.00.

Ensin piti vielä käydä tankkaamassa, mittari näytti jo punaista. Tajusin, etten ole tätä viimeisintä autoamme koskaan vielä tankannut. Piti kysäistä jälkikasvulta neuvoa, mistä bensatankki avataan. Onneksi molemmat paikkakunnan bensa-asemat ovat ihan kotimme vieressä.

Koululla oli tosi paljon väkeä kokoontunut ruokalaan syömään ja kahville. Ennätin minäkin vielä ihan hyvin kupposen kahvia nauttimaan. Ammattiopettajan johdolla kierrettiin katselemassa opiskelutiloja ja työhalleja, sekä kaikenlaisia isoja koneita. Samalla hän kertoili opiskelusta ja tavoitteista. Loppuaika vietettiin luokanvalvojan johdolla luokassa. Jouduin karkaamaan hieman ennen loppua ulos luokasta, kun tuli aivan kamala yskänkohtaus. Yskiä köhin naama punaisena, kun kurkkua kutitti aivan mielettömästi. Samalla nenä paukahti tukkoon, ja on tukossa edelleen.

Tilaisuus päättyi kahdeksan kieppeillä, kotimatkalla poikkesin ruokaostoksilla Länsiväylässä. Kello näytti yhdeksää, kun kurvasin kotipihaan. Mies oli kotiutunut työhommistaan, istahdimme katsomaan vielä telkkua vähäksi aikaa ja kuulumisia vaihtamaan.

2 kommenttia:

  1. Tätä sun blogiasi/päiväkirjaasi on leppoista lukea.

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos, Nettimartta! Välillä kyllä tuntuu, ettei ole oikein mitään järkevää sanottavaa :)

    VastaaPoista