Kevät

Kevät

Kotoilua

Lauantaina, 17.9.2011

Tulipa nukuttua pitkään, puoli kymmeneltä vasta kömmin petistä. Mies oli jo keittänyt kahvit,  hakenut lehden ja lähtenyt pajalleen. Pikku hiljaa pääsin vireeseen, kolmen kahvikupillisen jälkeen. Katselin ikkunasta, kun orava vei tammenterhoja talvipiiloihinsa. Pihatammi on yhtä vanha kuin talommekin, noin neljäkymmentä vuotta. Ensimmäisen kerran kymmenvuotisen asumisemme aikana on tammeen  tullut terhoja. Keräsin muutamia jemmaan, jos vaikka kransseihin tai muihin koristeluihin tulisi käytettyä.

Leppoisa lauantaipäivä, kun ei tarvinnut siivota eikä tehdä muitakaan kotihommia. No, ruoan tietysi laitoin ja pesin koneellisen pyykkiä. Nautiskelin loistavasta ulkoilukelistä, aurinko lämmitti mukavasti. Leikkasin nurmikon ja suunnittelin taas ensi kesää varten uusia istutuksia. Muuten olla köllöttelin vaan.

Eilen sain vieraakseni hyvän ystäväni Arjan. Olemme olleet ystäviä jo kouluajoista lähtien, ja juttuahan meillä piisaa edelleenkin. Ilta sujui kodikkaan rattoisasti rupatellen ja kahvia juoden kynttilätuikkujen valossa. Onneksi myöhäinen kahvinjuonti ei vienyt kuitenkaan yöunia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti