Kesä

Kesä

Adventti

Sunnuntaina, 27.11.2011

Ensimmäinen adventtisunnuntai. Iltapäivällä virittelin ulkovalot ja kyntteliköt ikkunoille. Uudet ledvalot oli tarkoitus heittää kolmen tuijan ympärille, vaan eipä valojen johto riittänytkään. Piti laittaa ne sitten havulaatikoitten päälle. Adventin kunniaksi alkoi illansuussa satamaan lunta tai räntää oikein tiskirätin kokoisilla hiutaleilla, ihanan näköistä on nyt ulkona.

Eilinen päivä meni reissatessa Tampereella. Lähdin sisareni ja hänen miehensä mukana perinteiselle jouluostosreissullemme. Kiertelimme urakalla ostoskeskuksia ja halpahalleja. Kävimme myös aivan ihanassa sisustusliikkeessä, Aada-sisustuksessa. Ikea oli jo vähän liikaa meikäläisen jaloille, kun erehdyin laittamaan korolliset talvinilkkurit jalkaan kylmän pelossa. Reissu oli kaiken kaikkiaan mukava ja hyvin onnistunut, hankintoja myöten.

Ostin askarteluliikkeestä joulukorttiaineksia, jospa tänä jouluna saisin itse värkättyä kortteja. Jokusen ennätin jo tänään kokeilumielessä tehdäkin. Mukavaa puuhaa.



2 kommenttia:

  1. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    Satumaisen kauniita kuvia sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, Karolina! Asiallinen vinkki, täytyypä käydä laittamassa omat vyöhykkeet:)

    VastaaPoista