Kevät

Kevät

Tonttuasioilla

Lauantaina, 17.12.2011

Nukuttu pitkään aamulla ja kerätty voimia kaupunkikoettelemusta varten. Läksin nimittäin puolen päivän tienoilla joululahjaostoksille. Perinteisesti viimeisenä mahdollisena viikonloppuna. Tai enhän minä oikeasti kaupungilla edes käynyt, vaan Palokan ja Seppälän ostoskeskuksissa. Hieman olin etukäteen miettinyt ja tehnyt listaakin hankinnoista, joten homma kävi aika sutjakasti, ja sain kaiken mitä pitikin.

Muutama tunti reissussa hurahti. Jokunen muukin oli lähtenyt ostoksille, parkkipaikat olivat vähän hakusessa. Hyvässä järjestyksessä pääsin kuitenkin kotimatkalle. Tulomatkalla poikkesin Joken grillillä hakemassa kotiin  tuliaisiksi ruoka-annokset, nälkä kun kurni jo vatsassa.

Sain paketoituakin ostokset, siinä onkin aina kova työ. Kirjat ovat mukavia käärittäviä, mutta kaikki muu epämääräisen kokoinen tavara on asia erikseen. Sitä paitsi nykyiset lahjapaperit ovat merkillisen hauraita. Väkisinkin tahtoo tulla repeämiä, joita saa sitten teippailla umpeen. Mutta nyt saunaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti