Kesä

Kesä

Unikonsiemeniä

Torstaina, 19.1.2012

Heikinpäivä, silloin on vanhan kansan mukaan "talvi puolessa, ja karhulla nälkä peräsuolessa".  Heinistä ja viljasta piti vielä olla puolet jäljellä, että selvittäisiin kunnialla seuraavaan elokorjuuseen saakka. Minulta tuhlarilta pakasteesta ainakin mansikat ovat jo loppusuoralla, muutamia rasioita enää jäljellä. Mustikkaa ja puolukkaa sentään on runsaasti.

Lumisateinen päivä tänäänkin, tuulee ja pyryttää viheliäisen kylmästi. Aamuvuoro töissä, töiden jälkeen istahdin parturin tuoliin nauttimaan. Tukka leikattiin, tyvikohotettiin ja värihuuhdeltiin harmaat piiloon. Leikattiin ehkä hieman liikaakin, en huomannut pitää varaani, kun puhua pälpätetiin. Toisaalta on helppohoitoisempi lyhyenä. Nätisti joka tapauksessa vähän aikaa.

Kotona järjestelin eteisen piirongin laatikoita. Sormiin osui  pullukka pieni suljettu, rapiseva kirjekuori. Sieltäpä löytyi loppukesällä talteen ottamani unikon siemenet. Lumien sulettua saan ripotella vaaleanpunaisia kaunokaisia vaikkapa "ruusukäytävän" varrelle. Unikonsiemeniä ei muuten saa peittää mullalla eikä muulla, tarvitsevat valoa itääkseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti