Kesä

Kesä

Kevätkisailua

Lauantaina, 10.3.2012

Keli muuttui keväisen sohjoiseksi ja märäksi. Talitiaiset kisailevat pihakuusissa oikein urakalla. Niitä oli hauska vähän aikaa seurata. Ensin ihmettelin, mikä niillä lie hätänä, kun noin hätäisesti tirskuttavat ja pyrähtelevät kuusessa pieniä hyppäyksiä peräkanaa, kunnes hokasin niiden vain leikkivän lintujen lemmenleikkejä. Välillä käytiin jo katsastamassa tarjolla olevia yskiöitäkin lähipuissa.

Aamupäivä kului joutuisasti viikkosiivouksen parissa. Imurointi, pölyjen pyyhintä ja lattioiden pesu, pestyjen pyykkien setvimistä paikoilleen kaappeihin ja uutta satsia koneeseen. Kylläpä tuli taas hyvä mieli, kun sai kodin siistiin kuntoon. Vähäksi aikaa.

Iltapäivällä ajelin tervehtimään vanhempiani. Valittelivat kovasti, kun eivät ole päässeet lenkille liukkaiden teiden vuoksi. Ovat keksineet oivan vaihtoehdon tänä talvena: naapurit harrastavat lumikengillä kävelyä lähimetsässä,  ja isä ja äiti ovat sitten kuljeksineet heidän kovaksi tallomia polkuja pitkin. Äiti oli laittanut tomaatin taimet kasvamaan, lupasi taas muutaman taimen minullekin.

Päivän kuvana alkukesän heleää vihreyttä. Viiruhelpi kasvaa pohjattomassa ämpärissä.

4 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo pohjaton ämpäri, täytyykin kokeilla kun tuo viiruhelpi tuppaa olemaan melkosen nopea levittäytymään just sinne minne ei pitäisi :D

    VastaaPoista
  2. Minulla on kolmessakin eri paikassa viiruhelpeä puutarhassa, kaikki samanlailla istutettu. Helppo pitää kurissa, ja se on tosi nätti varsinkin alkukesällä.

    VastaaPoista
  3. Minäkin taidan "lainata" tuota pohjatonta ämpäri-ideaa. Kiitos!!!

    VastaaPoista