Kevät

Kevät

Sadetta mä kuuntelen

Lauantaina, 14.7.2012

Sama puheenaihe tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla: valtavat sateet nimittäin. Ällistyttävän korkealle oli noussut mökillä lammen vedenpinta, ja yhdessä yössä. Torstaina kävimme saunomassa, ja mies leikkasi mökin nurmikon. Perjantaina vastaleikattu nurmikenttä oli osaksi veden alla, samoin rannan kurjenmiekat ja osa kotkansiivistä loirivat vedessä. Tämän päivän Keskisuomalaisessa olikin mainittu mökkipaikkakunta Multia yhdeksi eniten vettä saaneista paikoista Keski-Suomessa, vai oliko peräti koko Suomessa.

Onneksi perjantaina oli iltapäivällä sen verran poutaa, että sain kotona nurmikot leikattua. Illalla jo sitten tulikin ukkoskuuroja. Pionit kukkivat mahtavasti, mutta vesi lyhentää kukkien ikää. Jokunen kukka oli katkennutkin, laitoin ne maljakkoon. Muuten ei niitä oikein henno taitellakaan.



5 kommenttia:

  1. No jopas on tullut vettä 8o

    Eipä nämä säät puutarhan kaikkia kasveja suosi.

    VastaaPoista
  2. Kenen kuva siinä alemmassa kuvssa heijastuu veden pinnasta oluttölkki kädessä ;)Kyllä meilläkin Onnelassa veden puolesta omavaraisuus on taattu. Kohta tietysti keitetään taas vettä kuten keväällä. Korpilahdella ovat jo pintavedet sekoittuneet juomaveteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ISO sellainen, jollei tietäisi paremmin ;-)

      Onneksi on välillä poutaakin sateen keskellä. Lomalaisena hyppään terassilta sisätiloihin ja takaisin, mutta tuleepahan ainakin liikuntaa samalla...

      Poista
    2. Jaa oluttölkki? Ehei, sehän on meikäläinen, joka ottaa kännykällä valokuvaa:) Oikeesti

      Poista
  3. Ihanan mystinen kuva tuo keskimmäinen..

    VastaaPoista