Kevät

Kevät

Karkulainen vai karkotettu?

Torstaina, 3.1.2013

Märkää ja sohjoista keliä edelleen. Onneksi ei kaikki lumi ole vielä  sulanut kasveja suojaamasta. Joulu on kohta enää muisto vain, ja kotitarhurin vihertävä katse siirtyy uuteen kevääseen ja kesään. Eilen rapsahti postin mukana ensimmäinen siemenluettelo Korpikankaalta. Joitakin lyhyen esikasvatuksen vaativia siemeniä pitänee tilata, samettikukkaa ainakin.

Iltalukemiseksi kaivelin kaapin kätköistä nivaskan vanhoja puutarhalehtiä. On se vaan kumma, että aina niistä moneen kertaan luetuista löytyy mielenkiintoista tutkailtavaa.

Minä olen jo pari kesää pähkäillyt pienessä päässäni takapihan pilvikirsikan hävittämistä. Se on kasvanut jo aika isoksi puuksi. Kukkiessaan alkukesästä kaunis, mutta loppukesällä näyttää kummallisen harvalta ja risuiselta, ei ollenkaan rehevältä, ja lehdet alkavat kellastua jo heinäkuussa. Kaiken lisäksi mokoma tekee juurivesoja minkä kerkeää. Viimeisten tietojen mukaan pilvikirsikkaa pidetäänkin yhtenä puutarhasta luontoon karkaavista kasveista, kuten lupiiniakin.

Toisaalta mietityttää, mitä sen tilalle sitten keksisi? Kovin suureksi kasvavaa puuta ei voi ajatella, eikä taas ihan pientä pensastakaan. Yksi listaehdokkaista tällä hetkellä on likusterisyreeni. En vaan ole nähnyt missään sitä livenä, joten jos teillä on kokemuksia tai peräti kuvia,  niin kertokaa ihmeessä!

Näin nätisti pilvikirsikka kukkii kesäkuun alussa:


Puutarhakarkulainen olen minäkin, kun tällainen kassi olalla lähden kaupoille:)




16 kommenttia:

  1. Puun kaataminen on iso päätös, mutta pienessä pihassa iso puu vie valtavasti tilaa ja voimaa muilta kasveilta.
    Hauska tuollainen puutarhakarkulais-kassi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betweenland, sehän se vähän harmittaakin, kun on just saanut puun kasvatettua tarpeeksi isoksi näkösuojaa ja tunnelmaa antamaan, ja sit pitäiskin kaataa pois. Kassi on tilattu Puutarhanetistä:)

      Poista
  2. Yksi vaihtoehto pihallesi voisi olla mielestäni kaunis Pylväspihlaja Sorbus aucuparia 'Fasticiata' (pelarrönn) Mahtuu pieneenkin tilaan ja on kapeakasvuinen. Korkeus 4.10 metriä. Suuret kukinnot ja kauniit punaiset marjat syyskesällä. Kasvuvyöhyke on I-V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Kruunuvuokko. Nähtäväksi jää, hennonko sittenkään luopua puustani:)

      Poista
  3. Hauska kassi :)

    Kummasti sitä vaan kiintyy noihin puutarhan vanhoihin puihin.Minäkin kovasti surin viime keväänä koivuja,jotka tontiltamme kaadettiin,kun oma mummoni ne oli siihen aikanaan istuttanut,mutta olivat jo senverran isoja ja lahoja,että pakkohan ne oli pois kaataa.
    Erilaiset syreenit ovat kyllä nättejä ja lehdet kivan näköisiä,että niitä viitsii katsella vielä kukinnankin jälkeen.
    Kovasti joka lehdessä ja kirjassa puhutaan likusterisyreenistä,mutta itse en sellaista ole koskaan bongannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihmeen nopeasti tuo pilvikirsikka on kasvanutkin. Kuusi vuotta sitten toin sen Opelin peräkontissa ja nyt on jo oikean puun kokoinen. Vaikka minkä sitten tilalle istuttaisikin, menee muutama vuosi, että alkaa puulta näyttämään.

      Poista
  4. Enpä tunne tuollaista syreeniä. Mekin kaadettiin reilu vuosi sitten vaahtera, joka kuoletti kaikki aitasyreenit läheltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös melkoisen iso vaahtera portin pielessä. Kesällä se on hyvä näköeste tielle päin, mutta syksyllä lehtiä haravoidessa käy mielessä puun kaataminen.

      Poista
  5. Laitoin jo eilen kommentin,mutta sepä onkin hävinnyt jonnekin.Ihana kassi :D Mä oon päinvastoin lisännyt pilvikirsikoita,kun ne on niin ihanan nopeakasvuisia.Ja kauniita sekä kesä- että talviasussa,runko on hienonvärinen.Mun on vielä niin helposti yletyttävissä,että oon napsinut marjat pois,ettei linnut levitä sitä siemenistä,melkoinen luontoon soluttatujahan se kuuluu olevan.Millä vyöhykkeellä sä asuitkaan? Mites ois joku koristekirsikka,rusokirsikka tms? Likusterisyreeni mulla on,mutta se on vielä pieni ja pensasmainen,joskus toivottavasti vielä kukkii kermanvalkoisin kukinnoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Tiina. Todellakin hämmästyttävän nopeakasvuinen, mikä on minusta vain hyvä asia. Ja se vähän nyt laittaakin empimään, että olen saanut sen jo niinkin isoksi. Olen kuullut, että pilvikirsikkaakin olisi eri lajikkeita, ja kaikki eivät tekisikään niin paljoa juurivesoja. Asustelen nelosvyöhykkeellä. Likusteriakin on sekä puu- että pensasmallista kuulema.

      Poista
  6. Täälläkin on pikkiriikkisen pieni likusterisyreeni istutettu viime kesänä, että saapa nähdä millainen siitä tulee. Nyt se vielä kasvaa aikasmoisessa ryteikössä, mutta raivaa siitä sitten muuta ympäriltä, ku se pääsee kasvun vauhtiin. Minä vasta aloittelen pilvikirsikan kasvattamista, se vasta jotai 60cm. Jospa se nopeesti kasvaa, niinku kaikki sanoo. Yks kiva puu on kans purppuratuomi, ihanat vaaleenpunaset kukat alkukesästä, olikohan jo toukokuun loppupuolella. Pihallani kasvaa sellainen nuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, pilvikirsikka tosiaan kasvaa nopeasti. Purppuratuomen hankin toissa kesänä, siinä on kyllä nätit kukat ja muutenkin erottuu lehdistöltään edukseen. Ei ole vielä kovin reheväksi kasvanut.

      Poista
  7. Tämmöstä tää puutarhaharrastajan elämä on, välillä puut kasvaa liikaa ja välillä ovat aivan liian pikkaraisia. Mulle on tullut yllätys toisensa perää näiden kasvien kanssa. Ei jotenkin pysty hahmottamaan, että kuinka paljon se oikeasti vie tilaa, vaikka kuinka maahan vetelee merkkiviivoja.

    Puutarhakarkulainen. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettimartta, niin juuri! Ensin sitä istutellaan innoissaan ja lannoitetaan, että kasvaisi äkkiä suureksi. Ja sitten hups vaan, parin vuoden päästä kasvi onkin liian suuri:)

      Poista
  8. Sellaista se puutarhurina häärääminen on - ensin joku tuntuu hyvältä ja muutaman vuoden päästä se päässä ollut kuva on muuttunut muuksi. Toisaalta, hyvä puutarha ei ole koskaan valmis - ajattele miten tylsää se olisi!
    Kiva kassi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakissa, osuit asian ytimeen:) Tylsää tosiaan olisi, jos puutarha yhtäkkiä tulisikin aivan valmiiksi!

      Poista