Kevät

Kevät

Hellettä Helluntaina

Sunnuntaina, 19.5.2013

Helluntaita vietettiin helteisessä kelissä. Lämmintä on ollut perjantaista lähtien, lauantaina ripsautti vähäsen vettä. Lämpö on saanut myös ei toivotut vieraat liikkeelle: naapurin kissa oli tappanut kyyn pihassamme. Yäks! Kiiruusti piti saada nurmikko leikatuksi, että näkee paremmin jalkoihinsa.

Lauantaina ajelimme mökillä katsomassa, että kaikki on kunnossa. Ihana valkea joutsen uiskenteli pikkuruisessa lammessamme. Ei jääty saunomaan, vaan tulimme kotisaunaan. Ihana oli istua saunan jälkeen terassilla, eikä vielä ollut hyttysiäkään.

Sunnuntai meni ihan nautiskellessa kesästä. Käväisin Onnelassa katsomassa sisareni keväistä pihaa ja sainpa samalla Tyrin kukkamarkkinoilta tuliaisina yhden uuden kärhön :)


10 kommenttia:

  1. Onko siellä paljonkin niitä kyykäärmeitä? Minä en varmaan uskaltaisi olla pihalla ollenkaan...:O
    Ihania nuo vaaleanpunaiset tulppaanit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama, valitettavasti muutamia on 10 asuinvuoden aikana kulkeutunut pihalle. Ei joka vuosi, eikä niitä muut ole meilläkään nähneet, eivät ole niin paljon pihalla kuin minä.

      Poista
  2. Eilinen helluntai olisi tosiaan sään puolesta upea. Lämpö helli niin ihmisiä kuin puutarhaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin päin oli ukkosiakin ollut. Sadettakin odotin, kun välillä tuli niin mustia pilviä, mutta jotenkin ne vaan haihtuivat satamatta:)

      Poista
  3. Täällä on ollut helteistä jo yli viikon. Ihanaa! Kaunis kuvakollaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lämmintä ja kaunista on täälläkin ollut, ihanaa! Paljoa muuta ei meillä oikein kukikaan, kuin jokunen tulppaani, esikko ja narsissi:)

      Poista
  4. Myötätuntoni on kokonaan puolellasi: myös meillä kulkee kyyt, pihan poikki pelloille ja takaisin kallioile, joten tuttua on. Ja Aina yhtä vastenmielistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ne vaan niin iljettäviä, että aina puistattaa jo pelkkä ajatuskin! Onneksi uudella naapurilla on niin vahvan metsästysvietin omaava kissa, että se on tappanut jo parin vuoden aikana useammankin kyyn lähimaastossa. Menee aina vähäksi aikaa pihatyöinnostus, kun näkee omalla tontilla.

      Poista
  5. Oho,että kissalle ei onneksi käynyt pahemmin! Mulla on kyllä hirveä käärmekammo,vaikka eläimistä tykkäänkin,niin käärme ja rotat ovat vaan niin...Yök!

    VastaaPoista
  6. Katja, kissat ovat käärmeiden kanssa viisaampia kuin koirat:) Iljettäviä ovat minunkin mielestäni, enkä toivo uusia kohtaamisia!

    VastaaPoista