Kevät

Kevät

Rosvopaistista täytekakkuun

Sunnuntaina, 15.9.2013

Viikonloppu meni taas kerran tosi nopeasti, kuten myös viime viikkokin. Kesäinen sää jatkui vielä eiliseen saakka, tänään oli jo hieman viileämpää. Lauantai oli tietysti se perinteinen siivouspäivä pyykkitouhuineen. Leipoakin piti vähäsen, kun tänään oli odotettavissa kahvitteluvieraita. Pitkästä aikaa värkkäsin suolaiseksi tarjottavaksi tuulihattuja, jotka täytin kinkku-ruohosipuli-ranskankermamössöllä. Pullaa en viitsinyt tehdä, mutta perinteisen marjatäytteisen täytekakun leipasin, sekä omenapiirakan, johon nappasin ohjeen telkkarin Makuja-ohjelmasta. Jalo ajatus oli vielä ennättää ulkohommiin, mutta jalat olivat jo tässä vaiheessa niin poikki, etten kertakaikkiaan jaksanut.






Illalla pääsin nauttimaan Onnelaan rosvopaistia kaikkien herkullisten lisähöysteiden kera. Olipa kertakaikkisen suussasulavat sapuskat, nam! Sisareni on paitsi Superpuutarhuri, myös huippukokki. Mureasta rosvopaistista kiitos ja kunnia menee sisareni miehelle, jonka bravuureihin rosvopaisti kuuluu. Samalla tapasin pitkästä aikaa kummityttäreni perheineen, jotka olivat Espoosta tulleet viikonloppua viettämään kotikotia. Rattoisasti kului ilta muistellessa kaikkia vanhoja hauskoja juttuja.

Tänään on sitten kahviteltu sukulaisten ja ystäväni kanssa meillä Lätykässä. Sain kaikenlaisia ihania tuliaisia, ihan kuin olisi isommatkin merkkipäivät olleet. Ystäväni toi upean syyskrysanteemiasetelman sekä suklaata. Äiti oli puolestaan taas neulonut paritkin villasukat paleleville jaloilleni, ja Onnelan väki toi kassillisen itse kasvatettuja koristekurpitsoja syyskoristeeksi, sekä kauniilla tekstillä varustetun keittiöliinan. Näillä eväillä on hyvä aloittaa taas uusi viikko huomenna:)







8 kommenttia:

  1. Upean näköinen krysanteemi koristeineen! Nuo kurpitsat tuovat niin ihanasti väriä syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat, sekä kukka että kurpitsat:)

      Poista
  2. Sinulla taisi olla synttärit, vaikket sitä suoraan sanonutkaan, mutta jotenkin rivinväleistä olin niin havaitsevani. Joten paljon onnea sinulle minunkin puolesta. Kaunis krysanteemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko, nimipäivät vaan:)

      Poista
  3. Onnea minunkin puolestani! Ihana koriste krysanteemipuskassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, between! Tuosta sydämestä on pitkään iloa vielä senkin jälkeen, kun kukka on kuihtunut:)

      Poista
  4. Myöhästyneet nimpparionnittelut siis! Nuo kurpitsat ovat todella kauniita koristeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama, niin minustakin! Mies jo meinasi haukata ahneuksissaan yhtä, mutta ennätin väliin:)

      Poista