Kesä

Kesä

Sillä siisti

Tiistaina, 15.10.2013

Minulla tuppaa aina jäämään lomalle kaikenlaista kotityötä, mitä en työpäivän jälkeen  jaksa tehdä. Eilen otin asiakseni siivota saunaosaston perusteellisesti. Tulee aina niin hyvä mieli, kun saa siistiä jälkeä aikaiseksi, ja kuinka nautinnollista onkaan istahtaa puhtaan saunan lauteille. Tämän päivän tehtävä oli ikkunoiden pesu. Ikkunoista lähti taas kamalan musta nokivesi, sen verran on jo syksyn mittaan tullut poltettua kynttilöitä.

Välillä keittelin pottumuusia ja paistoin kaveriksi lihapullia uunissa, nälkä kun kurnii oli lomalla tai ei. Jälkikasvu on myös lomalla, mutta halusi mennä isänsä kaveriksi korjaamolle töihin. Käyvät kotona syömässä, joten sapuskaa on oltava ajallaan.

Minun syömiseni on viime päivinä ollut tuskallista, samoin puhuminen. Söin nimittäin viime viikolla kourakaupalla tyrninmarjoja flunssan häätämiseksi. Marjojen happo syövytti suuhun kaksi aftaa ja kieleenkin puhkesi yksi, joka oli erinomaisen kivulias. Tunteen tietää vain se, kellä tämä afta-taipumus on. 

Lounaan jälkeen jatkoin pihahommia. Naapurin puolelta on satanut lehtikuusen neulasia ihan älyttömästi, maa keltaisenaan. Haravoin vielä viimeisiä tammen- ja vaahteranlehtiä, samalla puhdistui nurmikko neulasista. Katselin siistiä etupihaa, piti hakea ihan kamera vielä tallentamaan syksyistä kauneutta.

Orvokki ja sulkaneilikka

Purppuraheisiangervo "Lady in red"

Palmusara

Syysmaksaruoho 

Kääpiöserbiankuusi

Maksaruoho "Matrona"


4 kommenttia:

  1. Upea ruska tuossa purppuraheisiangervossa! Ja nuo maksaruohot ovat komeita, kestävätköhän ne tulevia kylmiä öitä? Ajattelin sinua tänään, kun siirsin pihaan kärryllisen täysin palanutta hevosenlantaa. Mietin, että edellisen neuvosi rohkaisemana uskallan levittää sitä kasveilleni ja samalla pohdin, että kuinkakohan paljon sitä tarvitsisi, että saisi yhtä kasvuvoimaisen pihan kuin sinulla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua onnellista, kun olet saanut hevosenlantaa! Minulla tätä herkkua ei ole koskaan liikaa eikä tarpeeksi, joten vaikea sanoa tuohon määrään mitään. En ole läheskään joka kesä saanut hevosenpaksaa, kulunut kesäkin jäi väliin. Tarjolla olisi ollut, mutta isäntä ei ehtinyt hakea, ja minä en peräkärryn kanssa uskalla reissata. Ensi keväänä on kyllä pakko jollakin keinoin saada. Mutta laita vaan ihan reilusti, ei kai sitä liikaa voi laittaa:)

      Poista
  2. Hei! Maksaruoho tässä kirjottelee, löysin tieni tänne p.netin kautta ja liityin heti lukijaksi.
    Vaikka samoja kuvia voi ollakin, mutta täällä niiden laatu on sentään aivan toista.
    Täytyy tutustua blogiisi ajan kanssa taarkemmin. Mukavalle näyttää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukavaa, että löysit tänne! Tervetuloa lukijaksi, maatuska:) Talviaika on hieman haasteellinen puutarhabloggaajalle, mutta täytyy aina jotakin yrittää keksiä.

      Poista