Kevät

Kevät

Talvehtivat verililjapuut

Lauantaina, 8.3.2014

Keväistä naistenpäivän iltaa! Aamun sateiden jälkeen näyttäytyi aurinko pitkästä aikaa. Minä heräsin ihmeen pirteänä ja tarmokkaana. Rauhaisan aamukahvin ja lehden jälkeen pistin hösseliksi. Ensin laitoin pullataikinan nousemaan, siinä odotellessa imuroin ja laitoin nakkikeiton tulemaan. Kolme pellillistä pikkupullasia tuli paistettua ja lisäksi vielä mustikka-vadelma-rahka-kerma täytteinen kääretorttu päiväkahville.

Auringonpaiste sai minut tarttumaan ikävistä ikävimpään hommaan, eli saunaosaston pesuun. Sauna ja pesuhuone olivat jo niin törkeän likaiset, ettei mokomaa työtä voinut enää siirtää. Sukat pois ja lahkeet ylös ja harja heilumaan. Hiki tippui nenänpäästä, kun jynssäsin lauteita. Muutama tunti siinä hurahti, mutta nytpä on tyytyväinen olo. Kohta saunotaan puhtoisessa saunassa :)

Kasviasiaa sen verran, että kävin kurkkaamassa isännän pajalla talvehtimassa olevia verililjapuita. Välillä olen muistutellut miestä kaatamaan hieman vettä kasveille ja hyvinhän nuo näyttivät pärjänneen, ainakin tähän asti. Säästäisi siinäkin muutaman kympin, jos ei tarvitsisi ostaa uusia toukokuussa. Ihastuin näihin jo aikoja sitten nähtyäni niitä englantilaisissa puutarhalehdissä. 






16 kommenttia:

  1. Kiva, että verililjapuusi ovat talvehtineet hyvin. Tykästyin niihin kans viime kesänä. Itsellä on punainen ja valko-vihreälehtinen varastos. Niitä voisi kyllä ostaa enemmänkin, kun noin hyvin viihtyvät talven sisällä. Varastossa on aika viidakkofiilis kohta ;) Hyvää Naistenpäiväehtoota !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Eija:) Ai, niitä on valkovihreälehtisiäkin, enpäs tiennytkään. Täytyy pitää silmät auki taimikaupoilla, jos vaikka sattuisi löytämään.

      Poista
  2. Huh miten energisoivaa tarmoa täällä onkaan =) Ja mikä ihanuus siellä isännän osastolla onkaan talvehtinut. Tuommoista pitää meillekin hankkia - vauh =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, näihin ihastuin ja näitä pitää olla minun pihallani:) Tykkään kovasti tyylikkäästä muodosta, eikä tuo tarvitsi kovin kummoista hoivaakaan.

      Poista
  3. Kaunis verililja. Mulla on talvehtinut meidän makuuhuoneessa vaalea verililja koko talven. Vähän on pudotellut lehtiä, mutta ihan hyvin hengissä on pysynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, hyvä tietää, että talvehtii myös huonetiloissa :)

      Poista
  4. Oletpas sinä ahkeroinut! Mielenkiintoinen uusi tuttavuus minulle tuo verililjapuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama, sanotaan, että laiska töitään luettelee...

      Poista
  5. Huh, saunanpesuun tarvitseekin ihan erikoisen innon ja fiiliksen :)
    Onhan kaunis tuo verililjapuu, sisäällä olen joskus yrittänyt jotain tuollaista kasvattaa, mutta eihän se ole menestynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, ainakin minun pitää kerätä koko tahdonvoimani siihen urakkaan:)

      Poista
  6. Hienon värinen tuo verililjapuu, ja ihan uusi tuttavuus minulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scilla, eikös vaan olekin upea väri! Näitä on ollut myynnissä meillä päin nyt kahtena viime kesänä, joten aika uusi tulokas se on.

      Poista
  7. Uusi tuttavuus on mulle tuo verililjapuu, voiskin joskus kokeilla... täytyy etsiä lisätietoa kasvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anski, huomasin viime kesänä, että sietää ainakin kuivuutta hyvin. Pääsi välillä kuivahtamaan oikein kunnolla, eikä ollut moksiskaan :)

      Poista
  8. Ihana väripläjäys kukkapenkkiin tai havuryhmään tuo verililjapuu! Sievät lehdet, kuin kurjenmiekassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska, niin on:) Käy monenlaisiin istutuksiin ja paikkoihin.

      Poista