Kevät

Kevät

Kevätsadetta

Maanantaina, 14.4.2014

Ilma muuttui sateentihkuiseksi. Sade sulattaa mukavasti routaa maasta ja tekee muutenkin hyvää kuivalle luonnolle. Onneksi lauantai oli poutainen pihansiivouspäivä. Sain etupihan haravoitua ja siistittyä, ennätys aikaisin luulisin. 

Eilen ajelimme mökillä katsomassa kevään edistymistä. Mökkitiellä oli vielä jäätä ja mökin terassi lumen peitossa. Uskomattoman kylmä ja kolkko paikka, kesällä sentään on hiukan viihtyisämpää:) Kotia ajellessamme uskon nähneeni karhun ylittävän tietä. Huudahdin ensin hirvi, mutta sitten tajusin otuksen laukkovan eri tavalla ja olevan tasaisen tummanruskea, pullea ja pienempi kuin hirvi. Mies räpelsi juuri puhelintaan, eikä nähnyt mitään. Multian korvessa kyllä karhuja liikkuu, ettei mikään ihme, jos vaikka olikin metsän kuningas.

Kotona asettelin vanhat pääsiäiskoristeet paikoilleen. Rairuoho on hyvässä kasvussa, samoin ohra. Narsissit kukkivat terassilla keltaisina kevään ja pääsiäisen merkkeinä. Tekisi mieli hakea vielä orvokkiamppeli kuistia koristamaan.







6 kommenttia:

  1. Narsissit ovat kovin kauniita, mutta eivät kestä hyvinä ainakaan minulla kuin muutaman päivän! Liekä vika kukissa vai kukkien ostajassa? :)

    VastaaPoista
  2. Mama, nämä minun narsissit ovat niitä tete-narskuja ja ovat kestäneet tuossa kuistilla jo pari viikkoa. Alussa oli yöpakkasiakin, mutteivät paleltuneet. Nostin ne ruukkuineen päivineen koreihin, enkä ole edes kastellut. Ovatko sinun narskusi jotain eri sorttimenttia?

    VastaaPoista
  3. Tete-narsissit ovat kyllä mahdottoman kestäviä;mulla ovat olleet terassilla pian varmaankin jo kuukauden verran ja hyvin ovat kestäneet kovemmatkin yöpakkaset ja sitten kukinnan jälkeen vielä kannattaa kaivaa ne maahan niin kukivat sitten seuraavina keväinä melko uskollisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, täytyykin muistaa istuttaa sipulit maahan sitten kun lakastuvat, kiitos vinkistä:)

      Poista
  4. Mulla on varmaan jo kolmannet narskut menossa etupihalla ja kaikki on paleltuneet yöllä! Enää en osta uusia. Mutta sinulla kukkii kauniisti, kuten monella muullakin.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Meidän terassimme on vissiin sen verran suojainen, ettei pakkanen ole päässyt puraisemaan niin perusteellisesti. Toissa yönä oli useampikin aste miinuksen puolella. Mukavaa pääsiäistä sinullekin:)

      Poista