Kesä

Kesä

Lahdessa katsastuksessa

Maanantaina, 17.11.2014

Onpa vierähtänyt hävyttömän pitkä tovi edellisestä postauksesta. Marraskuu menee omalla painollaan, ja joulu lähestyy taas kovaa vauhtia. Minä olen lomalla tämän viikon, ja tehtävää-lista on aika pitkä. Hyvä jos puoletkin saan aikaiseksi.

Loma alkoi mukavasti lauantaisella teatteriretkellä. Kolme kopla suuntasi tällä kertaa Lahden kaupunginteatteriin katsomaan suuren suosion saavuttanut "Katsastus" esitystä. Ihan hauskahan tuo oli, menoa ja meininkiä. Päivänäytöksen jälkeen menimme syömään Seurahuoneen uusittuun Trattoriaan. Voin kyllä suositella, ruoka oli aivan mahtavaa! 

Mahat kylläisinä käppäilimme parkkihalliin autoa hakemaan. Vaan hallin ovet olivatkin menneet kiinni kuudelta, myöhästyimme vartin. Eipä siinä auttanut kun soittaa näkyvissä olevaan vartiointiliikkeen numeroon. Pelastava ritari tuli avaamaan ovet ja lähetti meidät kotimatkalle saatesanoin "lasku tulee valitettavasti perästä". Joten jos käytte lauantaipäivänä Lahden keskustassa asioilla, muistakaa olla ulkona pysäköintihallista kuuteen mennessä! Muistamme kyllä tästä lähin aina tarkastaa ennen sisälle ajoa aukioloajat. 

Pois pääsy Lahden kaupungista tuotti muutenkin ongelmia. Parkkihallista viimein vapauteen päästyämme kysäisi kuskimme vartijalta: "jos olisit menossa Jyväskylään, kääntyisitkö tästä oikealle vai vasemmalle?" Mies neuvoi vasemmalle. Ilman karttaa ja navigaattoria ajoimme ensin hyvän matkaa Kouvolaan päin, ennenkuin hokasimme olevamme aivan väärällä tiellä. Mutta kotia päästiin ja hauskaa oli:)



 Kuva ei liity kirjoitukseen mitenkään, mutta on syyskuun alun näkymä takapihalta ennen pakkasia



10 kommenttia:

  1. Rauhallista lomaviikkoa! Muistahan levätäkin.
    Kerran, ja toivottavasti viimeisen, käytiin Lahden keskustassa parkkitalossa ja oli senverran karmea loosi ettei vertaa. Toivottavasti ovat jo purkaneet senkin parkkitalon ja tehneet suuremman. Moniin parkkitaloihin on tullut kammo, että ei huvita mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyseinen oli Sokoksen parkkitalo, vanhanaikainen matala ja tosi ahtaat autonpaikat. Näytti ympäristössä olevan muitakin p-halleja, vartija sanoi kaikkien menevän kiinni lauantaisin klo 18. Ihmettelimme hiukan, jos vaikka elokuvissa haluaisi käydä.

      Poista
  2. Noista parkkihallikokemuksista voisi kohta kirjoittaa vaikka kirjan. Jäin kerran parkkihalliin ovien sisäpuolelle. Hallin piti mennä kiinni klo 24, mutta vartija oli ollut turhan innokas ja sulkenut ovet jo aiemmin. Olin varmasti kauimmaisessa paikassa ja päästyäni ulostulorampille, totesin verkko-ovien menneen kiinni. Siinä sitten soittelin vartiointiliikkeen numeroon ja odottelin ovien avaamista. Ei maksanut mitään ja sain vielä kohteliaat anteeksipyynnöt päälle. Kolkkoja paikkoja, mutta parkkihalleista löytyy yleensä se vapaa paikka kaikkein helpoiten.
    Viihdytyspäivä mukavassa seurassa on lomanviettoa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kamala tunne kun ei pääse ulos. Eikä sisälle. Ajattelimme jo tyttöjen kanssa, josko pitää jäädä yöksi hotelliin:) Meillä Jyväskylässä on mielestäni paljon myöhempään parkkihallit auki.

      Poista
  3. Olipahan teilä seikkailu siellä Lahdessa. Täytyykin tarkistaa tuntemattomien parkkihallien aukioloajat.
    Mukavaa lomaviikkoa - heitä välillä vapaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiva oli seikkailu, ja onpahan mitä muistella:)

      Poista
  4. Ei varmaankaan mukava tunne todeta parkkihallin olevan suljettuna odotettua aikaisemmin ja auton olevan lukkojen takana. Onneksi saitte kuitenkin apua. Jälkikäteen tällaiset sattumukset yleensä jo naurattavat, mutta ei suinkaan tapahtumahetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, eipä kyllä juurikaan naurattanut, vaikka yleensä iloisia ihmisiä ollaankin. Otettiin oppimisen kannalta, toisen kerran osataan katsoa sulkemisaika:)

      Poista
  5. Siinäpä olikin seikkailua kerrakseen. Mukavaa lomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit:) Meikäläisen tasaiseen elämään tällaiset reissut tuovat mukavaa vaihtelua ja varsinkin kun ne reissataan hyvässä seurassa:)

      Poista