Kevät

Kevät

Kuusi kuvaa kesästä


Maanantaina, 1.12.2014

Sain KesäKukalta   "Kosmosta ja leijonankitaa" -blogista mukavan haasteen, joten kiitos KesäKukalle!

"Haastessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on  täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty".
Aloitetaan keväästä, tai alkukesästä. Tuntuu, että vuosi vuodelta sitä odottaa yhä innokkaammin, että lumi ja jää sulaa, ja pääsee ulkotöihin! Mahtava keväinen valo ja aurinko, elvyttävä sade ja lämpö. Tämä  ensimmäinen kuvastaa juuri kaikkea sitä. Muutaman vuoden ikäinen purppuratuomi kukassa sinistä taivasta ja heleän vihreää vaahteraa vasten.
Alkukesä muuttui erittäin kylmäksi, kesäkuun puolivälin tienoilla oli jopa lunta ilmassa. Juhannusaattona värjöteltiin  vajaan kymmenen asteen lämmössä. Kokko lämmitti kuitenkin juhlijoita.


Kovin montaa uutta kasvia ei pihaani muuttanut viime kesänä. Sen sijaan menetyksiä oli sitäkin enemmän. Lumeton talvi ei antanut suojaa aremmille kasveille.  Joitakin uutuuksia pitää kuitenkin joka vuosi kokeilla.  Itoh-pioni "Bartzellan" tilasin postimyynnistä. Se kukkikin ihanan vaaleankeltaisella kukinnolla. Toivottavasti  nousee myös ensi keväänä.



Samasta paketista löytyi myös ruusulilja "Belonica", joka avasi monta ihanaa kerrottua kukkaa. Kukinta kesti pitkälle loppukesään.



Pihaan tehtiin yksi uudistuskin kesän aikana. Kauan haaveilemani polku löysi viimeinkin paikkansa. Kierrätyslaatoista sommiteltu kulkuväylä johtaa läpi etupihan suuren istutusalueen, ja osoittautui heti tarpeelliseksi kasvien hoidon kannalta.

Takapihan terassi pehmustettuine keinuineen on kesän lempipaikkani, joten yksi kuva on siitäkin ilman muuta laitettava. Terassilla oli jo toista kesää ruukuissa verililjapuut. Niitten kanssa kävi pieni äksidentti. Kun syksyllä lupailtiin ensimmäisiä pakkasöitä, nosti mies ne fiksusti kuomulliseen peräkärryyn valmiiksi verstaalle talvisäilytykseen vietäväksi. No, meiltä tuohipäiltä ne sitten unohtuivat sinne kärryyn vähän pitemmäksikin aikaa... Pari viikkoa sitten yhtäkkiä ne muistin. Surkeat, paleltuneet ja elottomat kasvit nostettiin kompostiin.



Lähetän haasteen eteenpäin Pirjolle Mökkipuutarhassa -blogiin

Nettimartalle

Emilielle Hurahtanut -blogiin

Ehkä olettekin jo tämän saaneet, mutta luulenpa teillä olevan sen verran runsaasti kuvamateriaalia, että vielä yhdet kuusi kuvaa löytyisi:)


10 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo pioni. Samoin tuo ruusulilja on tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin! Näiden soisi viihtyvän puutarhassaan:)

      Poista
  2. Suloiset kukat tuossa purppuratuomessa.
    Pihasi on niin siisti ja järjestyksessä. Ihan esimerkillinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irene! Minulla on niin pieni piha, että se on helppo pitää jonkinlaisessa järjestyksessä:)

      Poista
  3. Sinulla on todella kaunis piha! Toivottavasti "Bartzella" ja ruusulilja talvehtivat menestyksekkäästi, ne ovat niin upeita molemmat. Kiitos haasteeseen vastaamisesta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, KesäKukka:) Kiitos haasteesta, tähän oli kiva ja vaivaton vastata!

      Poista
  4. Iik, miten ihana keltainen pioni. Kaunis on puutarhasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu:) Näyttää siltä, että vanhemmiten alan tykkäämään keltaisistakin kukista:)

      Poista
  5. Upea ruusulilja! Mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit:) Toivottavasti näen sen myös ensi kesänä!

      Poista