Kesä

Kesä

Satoisaa Uutta Vuotta!

Torstaina, 1.1.2015

Vuosi vaihtui hyvin rauhallisesti meidän mäellä. Kahdestaan saunoimme miehen kanssa ja söimme perinteisesti kotitekoista pitsaa ja salaattia. Välillä katselimme ikkunasta lähistöltä ammuttuja ilotulitteita . Huomattavasti vähemmän oli rakettien pauketta aikaisempiin vuosiin verrattuna.

Meillä olisi ollut yhdet kuusikymppisetkin, mutta kiitos Suomen postilaitoksen hitauden, kutsu tuli vasta eilen postilaatikkoon ilta viiden kieppeillä. Kutsu oli kirjoitettu joulukorttiin, joka oli kyllä 75 sentin postimerkistä päätellen postitettu joulukuun 12. päivään mennessä. Missä lie pyörinyt. Eipä sitä niin nopeasti pystytty reagoimaan, eihän meillä ollut edes lahjaa varattuna. Mieskin oli töissä iltaseitsemään saakka, joten ne synttärit jäi käymättä. Eipä sen puoleen, mies ei ole koskaan ollut kovin innokas juhliin lähtijä.

Selasin koneen uumenista  sopivaa kuvitusta. Löytyi tällainen hämyisä kuistilta napattu otos. Tästä voisi verrannollisesti ajatella kevään valon jo siintävän tumman syksyn ja talven takaa.

Joten oikein Hyvää, Onnekasta ja Satoisaa ja Valoisaa Vuotta 2015 kaikille!





20 kommenttia:

  1. Kaikkea toivottamaasi myös sinulle. Odotimme vuoden vaihtumista nuorimmaisen poikani ja hänen vaimonsa kanssa paljussa istuskellen ja taivalla mollottavaa kuuta ja naapurien ampumia raketteja katsellen. Täällä meillä päin raketteja ammuttiin tosi paljon pitkin iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, teidän vuodenvaihteenne kuulostaa kyllä tosi ihanalta! Minulta tuo paljuilu on vielä kokonaan kokematta :)

      Poista
  2. Ihana kuva!
    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Toivon pilkahdus, hienoa! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilie! Toivon pilkahdus, lupaus uudesta keväästä :)

      Poista
  4. Myös sinulle hyvää uutta vuotta 2015!

    VastaaPoista
  5. Valoa näkyvissä! Ihanaa puutarhavuotta 2015 sinulle!

    VastaaPoista
  6. Valoisaa ja onnellista vuotta 2015!

    VastaaPoista
  7. Tuota polkua mielellään astelee kohti kesää, joka muuten taitaa koittaa tuota pikaa. Aika menee nykyisin niin nopeasti. Hyvää vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulevi, samaa mieltä ajankulusta! Pian se kevät koittaa :)

      Poista
  8. Hyvää puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Kyllä jo vähäsen multasormia syyhyttää :)

      Poista
  9. Kiitos, samoin sinulle ihanaa ja vehreää vuotta 2015!
    Kuva on ihana, antaa jo toivoa meille puutarha höperöille, että kyllä se kesä sieltä tulee :)))
    Kiinnitin muuten huomiota minäkin tuohon rakettien määrään, mielestäni ei paukkunut niin paljon kuin edellisenä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuitiina:) Varmaankin yleinen epävarmuus ja taloudellinen tilanne vaikuttavat ensimmäisenä tuollaisiin ylimääräisiin viihdykkeisiin. Minä huomasin eilen, kun oli aurinkoinen päivä, että päivä on selvästi jo pidentynyt!

      Poista