Kevät

Kevät

Lingottu tuija

Sunnuntaina, 1.2.2015

Helmikuu heilahti kalenteriin, nopeastipa hurahti tammikuu ohitse. Lunta tulee taivaan täydeltä, viime yön aikana vissiin semmoiset 10 - 15 cm. Mies on saanut pöllyttää lumilingollaan oikein olan takaa. Aamupäivällä satuin vilkaisemaan makuuhuoneen ikkunasta juuri parahiksi nähdäkseni, kun toinen takapihan pallotuijista lensi lingon syövereistä vihreänä silppuna pitkin hankia. Syöksyin tarkastamaan tilanteen, ei ollut enää kuin pieni kara jäljellä. Ei ollut kuulema hankimöykkyjen läpi erottunut, kun teki kulkuväylää terassille.

Ensi järkytyksestä toivuttuani piti katsella kesäisiä kuvia tuosta tuijasta. Saattaa olla, etten hankikaan uutta tilalle, kun viereiset kuunliljat ovat kasvaneet niin isoiksi, että lähes  peittivät tuon pallotuijan loppukesästä. Harmittaa kyllä, kun  olivat  niin soma pari, vähän kuin portti tuossa kohtaa. 

Muutenkin on pitänyt kaivella taas vanhat puutarhalehdet kaapista ja tutkailla uusia ideoita. Aina niitä näin talven aikana putkahtelee mieleen. Samalla tuli katsastettua siemenvarasto. Salaattia sun muuta löytyy useampikin pussukka, kun viime kesänä jäivät kasvilavan purkamisen takia kokonaan kylvämättä. Enimmäkseen olenkin miettinyt, miten parhaiten saisin pieneen tilaan mahdollisimman paljon syötävää kasvamaan.

Tässä kuvasarja tuosta turmeltuneesta pallotuijasta. Se on tuo kuunliljojen puoleinen. 







23 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Älä muuta virka! Lupasi auliisti ostaa uuden tilalle, muttei taida noin isoa saada mistään.

      Poista
  2. "Aikuisen" kasvin menettäminen harmittaa aina, kun tietää uuden taimen kasvuun kuluvan paljon aikaa.
    Voisin hyvin kuvitella, että meillä Ukkokulta laittaisi istutuksiani vahingossa lentämään. Kun hän ei ole niitä itse istuttanut, ei niin niiden sijaintikaan ole pääkopassa muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, samasta syystä minä en anna miesväen leikata kesällä nurmikoita. Haluan tehdä sen ihan itse, niin säästyy kukkaset:)

      Poista
  3. Oi voi. Meillä naapurin isäntä vei trakrorin lanalla mennessään syyshortensiani, mutta en viitsinyt älähtää, kun ilmaiseksi lumityöt pihatiellä tekee:( Kesällä isäntä ajoi yli jasmikkeesta ja terijoensalavasta, kun en ollut muistanut kertoa, että olin ne pellolle istuttanut. Me kun pikkuhiljaa tehdään pellonpläntistä pihaa. No jasmike ainakin selvisi hengissä ja pajut ovat kyllä yleensä aika sitkeitä, mutta siitä ei vielä tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakissa, onpas teilläkin ollut vahinkoja! Tekevälle sattuu. Salava ainakin kasvaa uudella innolla, jos vain jotakin jää jäljelle. Meillä piharemontin aikana mies runnoi kaivinkoneella kahteen kertaan jo paikalla kasvaneen vuorijalavan, sitkeästi jatkoi kasvuaan. Samoin kaataa hurautti yhden koivun juuri istutetun omenapuun päälle...

      Poista
  4. Voi tuija parkaa:( No tekevälle sattuu! Itsekin juuri äsken katselin kuinka syksyllä istuttamieni pensaiden päältä oli hurauteltu pulkalla, vaan onneksi ovat alasleikattavaa mallia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kyllähän menetykset aina vähän harmittaa, mutta eipä se loppupeleissä niin vakavaa ole. Nyt alkaa olla lunta niin paljon, ettei lumen peittämiä pensaita juuri erota:)

      Poista
  5. Voi apua, multa pääsi tyrskäys... Näin sieluni silmillä tuijan renskaleiden lentävän ylt ympäriinsä. Talletan tämän muistin syöveriin sinne samaan paikkaan, missä on jo ystävän mies ruohonleikkurin kanssa tekemässä selvää kyykäärmestä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana, kyllä minuakin nyt jo vähäsen huvittaa. Makuuhuoneen ikkunapelillä näkyy tuijan riekaleita vieläkin. Sai ukko siitä ylimääräistä työtäkin, kun linko tukkeutui tuijasta:) Mutta kyy leikkurissa, yäks!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Satu, niinpä! Uuden voisi hankkia, muttei saa samanlaista kumminkaan.

      Poista
  7. Todella, todella harmittava vahinko. Tuijasi näytti olevan ihanan tuuhea ja kaunis. Onneksi sentään toinen on vielä jäljellä, mutta arvaahan sen miten asia varmasti sinua harmittaa. Muistan hyvin miten katkera kalkki oli takapihamme hemlokin tuhoutuminen urakoijan traktorin alle. Siinä ei kyyneleet olleet kaukana. Ja niin kun olin etukäteen häntä varoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, Kruunu vuokko! Istutin nuo pallotuijat heti ensimmäisenä kesänä, kymmenisen vuotta sitten. Olen joka kesä leikannut niitä tuuheammaksi. Aikansa kestää, että uuden saa samoihin mittohin.

      Poista
    2. Voi harmin paikka Kruunu Vuokko! Mies ja iso kone, ei siinä paljon kasvit paina niiden renkaiden ulottuvilla.

      Poista
  8. Anteeks kun multa pääsi nauru :/ Näin vain silmissäni sen vihreän pöllähyksen, jonka niin osuvasti kerroit. Mutta harmi se on, iso harmi ja kirmitti sua varmaan oikein tosissaan,. Ei auta vaikka lupaa ostaa uuden, kun ei oo se sama eikä yhtä suuri ja komea. Vahinkohan se tietysti oli, eihän kukaan tee sellasta tahallaan. Ei ainakaan meidän "puutarhahörhöjen" puolisot, kun tietävät kuinka rakkaita nuo kasvit on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maatuska, kyllä saa huvittua, ei tämä elo niin vakavaa ole:) Kiltisti tuli mies tunnustamaan heti tekonsa, vahinkohan se tietysti olikin. Tietää hyvin, miten tärkeitä pihajutut mulle on. Meillä sattuu ja tapahtuu muutenkin kaikenlaista, mille sitten jälkikäteen naureskellaan ja hyväntahtoisesti "kettuillaan" :)

      Poista
  9. Meillä ei mies tullut tunnustamaan, kun raivuusahalla ajeli ojan pientareita ja sitten vähän leveämmästikin. Eipä siinä mennyt kuin kolme mun vasta istuttamaa ruusupuskaa... Ja minä aina varotan, että mun istutuksille et sitten tule sen koneen kanssa! Onneksi pari ruusua niistä tokeni ja alkoi kasvaa.
    Meillä auraaja vei osan tienvarsipuista mennessään. Ehkä ne ovat liian lähellä tietä, tai oikeastaan nykyajan koneet ovat liian isoja! Kiitos ei lisää lunta enää, muuten kohta hukutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, näkyy sitä sattuvan muillekin:) harmi sun ruusujasi! Nykyajan koneet ovat tosiaan niin järeitä ja isoja, ettei monikaan auraaja edes suostu omakotipihoihin tulemaan. Samaa mieltä, kyllä nyt lunta on jo ihan riittävästi. Autoilukin on jo vaarallista, kun risteyksissä on niin korkeat lumipenkat, että haittaa näkyvyyttä.

      Poista
  10. Voi ei! Kaunis Tuija olisi ollut! Meillä melkein meni syyshortensia nurin. Keväällä näen mitä on jäljellä=[

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, niinpä! Runsasluminen talvi vaatii näköjään veronsa istutuksista:) Mutta onhan kunnon lumikerros kasvien suojana kuitenkin.

      Poista
  11. Voih... Tekevälle sattuu..! Blogissani on sinulle haaste, vastaile jos jaksailet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Täytyypä käydä vilkaisemassa:)

      Poista