Kesä

Kesä

Liebster Award

Maanantaina, 7.4.2015

Juhlapyhät alkavat olla lopuillaan. Kovasti on ollut rauhallinen meininki tällä mäellä. Eilen haettiin vanhempani meille syömään, muuten ollaan saatu olla ukon kanssa kahden. Illalla ajeltiin naapuripitäjään,  ja kahlattiin lumihangessa mökkiä katsomassa. Muuten on katseltu telkkaria ja minä olen lueskellut.

Pääsiäisen ratoksi rapsahti kiva Liebster Award -haaste Katjalta Kotipuutarhuri-blogista. Kiitos, Katja:)



Tällä kertaa haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen, sitten keksitään 11 uutta kysymystä ja haastetaan (5-) 11 uutta bloggaajaa mukaan. 

Tässä siis Katjan kysymykset ja minun vastaukseni:


1.Oletko kirjoittanut kauan? 
  - Blogia olen pitänyt maaliskuusta 2011 alkaen. Aluksi kirjoitin kaikenlaista, mutta nyt olen pitäytynyt enemmän puutarha-asioissa.

2. Omistatko kasvihuoneen?
  - Valitettavasti en omista! Tonttikin on niin täyteen tupattu kasveja, että olisi vaikeuksia saada sekaan mahtumaan.  Mutta. Haaveissa on saada edes pieni tomaattihuone pihavajan seinustalle. Tähän asti siinä on ollut kiilan muotoinen kasvilava. Se tuli tiensä päähän viime kesänä, jolloin se purettiin ja tyhjennettiin mullasta. Saas nähdä, minä kesänä saan ukkelin innostumaan (ja ehtimään) sitä väsäämään. Tai teen itse (tulisikin varmaan hieno...)


Tämä purettiin viime kesänä, seinustalle haaveilen pientä kasvihuonetta


3. Harrastatko puutarhamatkailua?
   - Totta maar! Puutarhailua harrastavien sisareni ja hänen miehensä kera olemme tehneet retkiä puutarhoille eri puolille Suomea. Esim. toissa kesänä ajelimme Pietarsaareen Blomqvistin taimistolle, myös Vakkataimi Rauman lähellä tuli tutkittua. Seinäjoella on käyty Lakeuden taimistolla parikin kertaa.  Viime kesänä tutuksi tuli mm. Pöntisen puutarha Sysmässä, sekä Mustilan Arboretum. Avointen puutarhojen päivinä olemme käyneet Tampereella Marko Pilven pihassa,  ja viime kesänä Hattulassa Sirpa Mikkolan upeassa puutarhassa. Nämä reissut ovat aina niin hauskoja! Poistullessa auton takakontti tietysti tursuaa kasveja.  Ulkomaille asti en vielä ole lähtenyt, mutta olisihan se upeaa päästä Englantiin puutarhamatkalle!


4. Mikä on puutarhasi helmi?
   - Jaaha, vaikea nimetä yhtä ylitse muiden. Paras on aina se, mikä sillä hetkellä kukkii ja kukoistaa. Ehkä eniten nyt jänskään viime kesänä istuttamani itoh-pioni Bartzellan selviytymistä talven yli. Kärhöportti, suihkulähde...Tietysti voisi mainita helmeksi, tai pikemminkin keitaaksi,  takapihan oleskeluterassin. Aurinkoisena kesäpäivänä ei parempaa paikkaa olekaan! Keinu vetää puoleensa ehkä vähän liiankin väkevästi:)


 Itoh-pioni Bartzella
Kärhöt kaariportissa


Takapihan terassi keinuineen

Suihkulähdekin on minun helmeni
5. Kasvatatko itse vai ostatko valmiit taimet?
    - Enpä juuri kasvata itse, johtuen siitä, ettei ole tiloja kasvatukseen. Joten valmiina tulee ostettua, mutta tosi paljon olen saanut jakopaloja ja alkuja tutuilta sekä taimivaihdoista.

6. Oletko käyttänyt ammattilaista puutarhan suunnittelussa?
    - En ole. Ei olisi sellaiseen varaakaan, minun pihani on rakenneltu tosi pienellä budjetilla.  Paitsi jos saisi lottovoiton, laittaisin uuden talon isolle tontille, ja sinne teettäisin ammattilaisella suunnitelman. Toisaalta tykkään kovasti suunnitella itse, mutta aina löytyy sitten kohtia, joihin ei ole koskaan tyytyväinen.

7. Puutarhasi ikä?
    - Ostettiin vanha talon rötiskö 2000-luvun alussa, ja sisätilojen remontin jälkeen otimme käsittelyyn pihan. Piha myllättiin kokonaan. Ensin tehtiin salaojitukset sun muut. Homma kävi hitaasti, kun mies halusi tehdä kaiken itse. Vasta 2006 pääsimme kylvämään uutta nurmea ja istuttamaan kasveja. Nyt tulee siis 9. kesä. Pari eka kesää kärsin kaivetusta ja myllerretystä pihasta sydänjuuriani myöten, tuntui, etten ikinä pääse istuttamaan kasvin kasvia. Naapuritkin katsoivat säälien muutamaa kukkaruukkua, ja salaojasorakasan läpi tunkevaa vanhaa pionia. Nyt näyttää jo ihan toiselta:)

8. Puutahoja, joita ihailet?
    - Niitähän on paljon! Jos pysytään kotimaassa: sisareni piha Onnelassa, jo edellä mainitut Pilven ja Mikkolan pihat, Mariitta Armisen piha Espoossa, Tuula Jokisen piha Iisalmessa, Rytkösten piha Nousiaisissa, ja monet seuraamieni puutarhablogien puutarhat...Puutarhaystävieni pihat ympäri Keski-Suomea...Kaikissa riittää  ihasteltavaa! 

9. Onko puutarha harrastuksesi vai työsi?
     - Kyllä se on rakas harrastus!

10. Mitä muuta harrastat?
     - Lukemista, käsitöitä. Liikuntaakin paljon ennen, mutta nyt se on supistunut kävelylenkeiksi.

11. Jakaako puolisosi puutarhaharrastuksesi?
     - Kyllähän se kovasti yrittää olla avuksi silloin, kun ehtii. Rakennelmat ja raskaammat työt tekee. Kasveista se ei kyllä mitään tiedä. Mielellään ja sujuvasti kuitenkin esittelee kavereilleen ja kotona käväiseville asiakkailleen puutarhaa. Joskus olen kuullut sivusta, kun kehuu esim. tässä on sitten näitä kärhöjä, ja tässä ruusuja...Antaa minun hääriä, miten haluan, ei ole koskaan estellyt tai kieltänyt, kannustanut ainoastaan, mikä on hieno asia!


Sittenpä minun kysymykseni:
1. Onko puutarhasi mielestäsi mieluummin hillityn harmoninen, vai runsaan rehevä?
2. Löytyykö pihaltasi kasvien lisäksi muuta katseltavaa, esim. patsaita?
3. Mihin kasviin tai kasviryhmään olet viimeksi hurahtanut?
4. Lempipaikkasi puutarhassasi?
5. Lähteekö "mopo käsistä"?
6. Osallistutko Avoimiin Puutarhoihin?
7. Erikoisin kasvikokeilusi?
8. Seuraatko puutarhan muotivillityksiä?
9. Mielestäsi paras puutarhaohjelma telkkarissa kautta aikojen?
10. Pystytkö istumaan paikallasi, jos silmäsi huomaavat rikkaruohon kukkapenkistä?
11. Puheletko kasveillesi, vai hoiteletko niitä vaieten?

Haasteen lähetän edelleen seuraaville blogeille: 

Kosmosta ja leijonankitaa
Päärynäpuun varjossa
Selätön puutarhuri
Tylsän mörököllin blogi
Tuitiina tuumailee


20 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, otan sen ilolla vastaan:)

    VastaaPoista
  2. Hah-hah.... :) Kylläpä hymyilyttää tuo miehesi käytös, koska se muistuttaa niin paljon oman puolisoni tyyliä. Mieheni saattaa välillä esittää, ettei häntä nyt niin kauheasti nämä puutarhajutut kiinnosta, mutta samalla lailla olen minäkin kuullut, miten eri kasveja sitten kuitenkin ylpeänä esitellään muille ihmisille. =D Oikein mukavaa luettavaa oli tämä haastattelu ihan kokonaisuudessaankin, ja kiitos kovasti kun laitoit haasteen minullekin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, kiva jos otat haasteen vastaan! Ne miehet, joskus tosiaan täytyy olevinaan vähän esittää välinpitämätöntä, mutta loppupeleissä ovat tyytyväisiä ja ottavat vähän "kunniaa" itselleenkin:)

      Poista
  3. Upea tuo pioni ja muutenkin oikein kaunis puutarhakeidas sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kurjenkello! Yllätyin itsekin, miten paljon siihen tykästyin, kun yleensä en niin kovasti välitä keltaisista kukista:)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta ! :) Kivoja vastauksia ja uusia kysymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Mukavaa, jos otat haasteen vastaan:)

      Poista
  5. Kiva postaus! Jokisen pihassa minäkin olen käynyt;) upea on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Olen nähnyt vain telkkarissa esittelyjä ja lehdissä useammankin jutun, olisipa hienoa päästä ihan paikan päälle katsomaan:)

      Poista
  6. Hei Konnadonna :) Olipa sulla mukavia ja paljastaviakin vastauksia. Mutta eivät paljastaneet tarpeeksi. Mulla heräsi kysymys kuka oikein olet, kun olet käynyt minullekin niin tutuissa pihoissa....ja täälläkin ;) Oletko fylliläinen? Kiitos haasteesta, vastaan, kunhan saan siihen ajan. Vastauksen kirjoittamiseen menee ehkä tovi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, piirit ovat pienet tässä maassa! Fyllissäkin pyörin, muttei ole siellä omaa päikkyä. Olen se kaima Keski-Suomesta, joka tosiaan kävi teillä Onnelan väen kanssa viime kesänä vesisateessa ihastelemassa teidän pihaanne:)

      Poista
  7. Hah, no Onnelan jälkeen täällä ei kyllä riitä mitään ihasteltavaaa, ja Onnela onkin mulla vierailupyyntölistalla. Kunhankuljen sielläpäin :) Olen aina tuona puutarhapäivänä niin sekaisin, etten muista siitä oikein mitään. Kerran eksyinkin omalla pihalla ihan totaalisesti...sitten nauroivat minua kansalaiset. En siis muista, oltiinko juttusilla, mutta jotenkin tuo Onnela kaivertaa jossain muistissa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs nyt olla turhan vaatimattomia! Asustellaan Onnelaisten kanssa samalla kirkonkylällä, joten tervetuloa poikkeamaan samalla tännekin:) Enpä ihmettele, vaikkei sellaisessa hulinassa yksittäinen naama jää muistiin!

      Poista
  8. Kiitos vastauksista! Hauskaa luettavaa ja hauskat kysymykset seuraaville. Täytyy seurata heidänkin vastauksia.

    VastaaPoista
  9. Kivoja vastauksia. Hauskoja ovat nämä haasteet, oppii tuntemaan blogilaisia paremmin. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli:) Totta, nämä ovat kivoja ja kiva vastailla. Hauskaa on myös lukea toisten vastauksia. Oikein keväistä viikkoa myös sinulle:)

      Poista
  10. Ensikesänä pitäneekin ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä muutama puutarhavisiitti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, puutarhavierailut ovat tosi kivoja! Ja puutarhat ovat luonnossa paljon kauniimpia kuin parhaissakaan kuvissa. Puhumattakaan ihmisistä, juttua kyllä piisaa:)

      Poista