Kesä

Kesä

Piikittelyä

Sunnuntaina, 14.6.2015

Sade olisi nyt oikein tervetullutta! Pientä tihkua on ilmassa, muttei se vielä taida kastella. Kasvit alkavat nimittäin kärsiä jo kuivuudesta. Lauantaina oli  ihanan lämmintä, taisipa olla tämän kesän lämpöisin päivä. Muutama ukkosenjyrähdys kuului, muttei onneksi tullut lähemmäksi.

Katkoin vuorenkilvistä lakastuneet kukinnot. Niitä kertyi parikin kottikärryllistä, kun kukkivat tänä keväänä niin runsaasti. Tulppaaneistä osa kukkii vielä innokkaasti, osa vasta aukoo nuppujaan. Myös laukat availevat pallerojaan. Tuumasin, että on vähän liian värikästä, ensi syksynä taidan istuttaa vain yhden värisiä tulppaaneja.

Kauniin ja lämpöisen kesäpäivän kunniaksi yritettiin istuskella saunan jälkeen pihakeinussa. Kymmenen minuutin jälkeen olimme kypsiä siirtymään sisätiloihin, kun oli niin valtavasti verenhimoisia hyttysiä. Piikkiä tarjottiin joka puolelta.

Huomenna on minulla kesäloman ensimmäinen päivä. Saan olla kaiket päivät pihalla, mahtavaa!







22 kommenttia:

  1. Konnadonnalle oikein hyvää ja ihanaa KESÄLOMAA!! Eikös olekin ihanaa <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki! Kyllä tätä on jo odotettukin, vuosi vuodelta aina enemmän:)

      Poista
  2. Oikein upeaa lomaa ja onnistuneita puutarhailuita!

    Kuivaa on meilläkin, pikkasen ripsaisi vettä, mutta ei se maata kastellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nettimartta! Jospa sitten juhannuksena sataisi, perinteiden mukaisesti:)

      Poista
  3. Ihanat ripsureunaiset tulppaanit ja upea väri. Upeasti kukkii myös koristeomppupuusi. Nautinnollista, lämmintä ja toivottavasti myös aurinkoista kesälomaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko:) Nämä tulppaanit "blue heron" ovat ihan suosikkejani. Toivotaan sopivassa suhteessa aurinko sekä sadetta.

      Poista
  4. Kauniit tulput. Minunkin pitää jostain etsiä noita pitsireunaisia. Minusta väriä ei ole kukkien suhteen koskaan liikaa! Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Jotenkin pienellä pihalla esim.kirkkaanpunaiset ja lilanväriset näyttävät vierekkäin hieman levottomilta. Mutta väriä pitää vihreän lisäksi olla:)

      Poista
  5. Upeita kuvia!! Voisin täältä hätistellä tuota sadetta jo sinnnepäin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Puhallapas tosiaan niitä sadepilviä tänne Keski-Suomeenkin päin:)

      Poista
  6. Kyllä tua koristeomenapuu on mahtavas kukas....Onko yhtää kermesmariaa hengis? Sun innoottamana oon kokeellu kahtena vuatena, tuloksetta. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, eikös vaan olekin komia! Se iso kermesmarjahan multa paleltui tontilta toissa talvena. Mutta luonto on ihmeellinen, ja pieniä siementaimia nousee vieläkin lähistöltä. Se on kranttu näköjään paikasta. En ole saanut siementaimia siirtämilläni paikoilla menestymään.

      Poista
  7. Kaunista siellä on kyllä! Yritin äsken jotain tehdä pihalla, mut ei luonnista nyt mikään kun hyttyset pistelee paukamia.
    Nuo tulppaanit ovat kauniita, väriähän sitä on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Emilie:) Kyllä ne hyttyset on nyt niin äkäsiä, tunkevat silmiin ja joka paikkaan. Hätistele sitten niitä multaisilla käsillä!

      Poista
  8. Tuntuu hassulta, että toisaalla päin Suomea toivotaan sadetta ja täällä mietitään, olisiko edes yksi päivä satamatta, että pihan kaivuuhommat etenisivät. Oikein mukavaa kesälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinuski, niinhän se on, että Suomi on laaja alue. Nyt on kyllä saatu sunnuntaista lähtien sadettakin. Johtuneeko siitä, että mulla alkoi loma:)

      Poista
  9. Mulla kans oli tulppaneja kaikissa väreissä ja aattelin tulevana syksynä vähän rauhoittaa ja istuttaa vain paria väriä. Toisaalta, onhan se kiva keväällä, että on värejä. Nuo ripsureunaiset ovat upeita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, nuo tummanvioletit ovat minusta niin ihania! Vaaleankeltaiset käyvät mielestäni hyvin pariksi.

      Poista
  10. Kauniit kuvat ja ihanat noi pitsireunaiset tulppaanit, niitä pitää hankkia ensi kesäksi!
    Kyllä minäkin voisin tätä sadetta lähettää täältä meiltä jonnekkin, alkaa jo riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuitiina! Täällä on tosiaan ollut toosi kuivaa, mutta nyt tilanne näyttää korjaantuvan:)

      Poista
  11. Apuva! Kyllä siellä on kaunista ja siistiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mörökölli :) Ensin tuntui, ettei mikään kasva, mutta kyllä ne kasvit sieltä pikkuhiljaa pörhistyvät.

      Poista