Kevät

Kevät

Puutarhamatkailua

Sunnuntaina, 17.5.2015

Tämän kevään ensimmäinen puutarhamatkailureissu on sitten tehty! Onnelan väki keksi lähteä lauantaina katsastamaan Seinäjoen taimitarjontaa, ja ystävällisesti ottivat minut taas kerran takapenkille. Ei muuten tarvinnut paljoa houkutella.

Kylmän kalsea keli olikin aivan passeli tällaiseen matkailuun, kun ei oikein tehnyt mieli ulkona hääriä. Kävimme tietysti Lakeuden Vihertaimistolla, missä on  tosi mahtavat valikoimat ja paljon sellaisia kasveja, mitä ei Jyväskylästä löydy. Kävimme myös Minimanin puutarhamyymälässä. Sieltähän löytyikin vaikka mitä ihanuuksia. Ostin pari tosi isoa muovista, hyvännäköistä ja kevyttä kukkaruukkua alle kympin hintaan. Kesäkukkia en vielä uskaltanut ottaa muita kuin yhden vihreän verililjapuun ja pari murattia. Ihastuimme sisareni kanssa kumpikin palloksi leikattuihin kesäsypresseihin, ja sellainenhan piti mukaan saada. 



Välillä kävimme nauttimassa hyvät leivoskahveet konditoria Pikku Paussissa. Paluumatkalla poikettiin tietysti Tuurissa. Siellä oli pihamyymälää uudistettu, kaikenlaista ihanaa oli sielläkin tarjolla. Tavaratalon puolella kuuntelimme vähän aikaa senioritangolaulajia. Oli vissiin jonkinlainen osakilpailu tai joku sellainen menossa. Satumaa ja muut ihanat tangot korvissa soiden jatkoimme kotiin omien satumaidemme pariin, peräkontti tutusti vihreää pullollaan. Mukava ja rentouttava retki, kiitos Onnelaan kyydistä ja rattoisasta matkaseurasta!

Tuurenpihlajan lehdet ovat kauniin väriset

Tämä päivä onkin sitten mennyt pihalla hääriessä. Ihmeesti on rikkiksiä jo ehtinyt nousta. Perennat ovat vielä hyvin pienellä alulla. Ruusut näyttivät aika surkeilta, vihreää ei ollut näkyvissä kuin muutamassa. Jokunen narsissi on kukassa. Minä en ymmärrä, miten toisilla on niin valtavan isot narsissiryppäät, ja minulla vain muutama siellä täällä.

Mukavaa alkavaa keväistä viikkoa!



Lapion heiluttelua

Maanantaina, 11.5.2015

Eipä tarvitse puutarhaharrastajan lähteä erikseen kuntosalille puntteja nostelemaan. Se tuli taas viikonloppuna mieleen, kun kärräsin ja levittelin peräkärryllisen hevosenpaskaa istutuksille. Kuorma oli muuten kovasti toivomani äitienpäivälahja, ja erittäin mieleinen sellainen!

Lauantaina piti hommat lopettaa kesken, kun äityi satamaan. Sunnuntaina oli oikein mukava pihatyöskentelyilma, ja koko päivä iltaan asti siellä hurahtikin. Välillä piti tietysti käväistä syömässä ja kahvilla, että jaksoi ahertaa.

Lapiokin sai viuhua, kun istutin  6 uutta kärhöä. Se olikin sitten kovempi urakka. Lapio kalskahti monessa kohtaa kiveen tai kallioon jo kolmessakymmenessä sentissä. Viimein löysin sellaiset kohdat, mihin sai kaivettua tarpeeksi syvät (tai ainakin melkein) montut ja pääsin istutuspuuhiin. Laitoin aina 2 erilaista kärhöä samaan paikkaan.

Monena kesänä olen harmitellut pitkiä ja siten helposti kaatuilevia jaloritarinkannuksia takapihan rajapenkissä. Nyt kaivoin kaikki ylös ja tälläsin ruukkuihin, jospa vaikka jokun taimenvaihdossa ne huolisi. 

Tilalle meinasin istuttaa erilaisia nättejä pensaita, kun vaan tietäisi mitä. Koristearoniaa ja koivuangervoa ehkä. Jokunen havukin voisi sopia sekaan.

Kukkivaa ei oikein vielä pihalta löydy, paitsi idänsinililjoja ja muutama parvitulppaani. Nurmikko vihertyy ja kasvaa mukavaa vauhtia.







Suuria kysymyksiä

Maanantaina, 4.5.2015

Toukokuu on jo mukavasti aluillaan. Viikonloppuna ennätti touhuilla pihalla, varsinkin perjantaina oli oikein mainio pihatyökeli. Nakkelin rakeista puutarhakalkkia paitsi kukkapenkkeihin, myö sammaloituneelle nurmikolle. Kävin haran kanssa läpi istutusalueita ja kitkin mullasta vielä hyvin erottuvat rönsyleinikit ja maahumalat pois.

Useampi tunti yhtä soittoa pää alaspäin nyökkien alkoi jo tuntua koko kropassa. Siinä vaiheessa, kun erehdyin luulemaan edestäni ilmaan lennähtävää ruskeaa vaahteranlehteä naapurin kissaksi, päätin luovuttaa ja lähteä sisätiloihin huilimaan.

Lauantai oli sateinen, ja siten joutilas päivä lähteä Jyväskylään hankkimaan lannoitteita ja muuta tarviketta, kuten keinuun uusi katos. Eipä ollut tunkua Kodin Terrassa, eikä muissakaan puutarhaliikkeissä.



Sain tässä jo hyvän aikaa sitten Tuulikilta Kukkia ja koukeroita -blogista kysymyshaasteen, johon lupasin vastata. Nähtyäni kysymykset, alkoi jo hieman mietityttää, josko skippaisin. On nimittäin nyt sen verran suuren luokan kysymykset, että huh! Vaan kun lupasin, niin yritetään nyt jotakin pientä kuitenkin. Ajattelin vastata hyvin lyhyesti, ei niitä pitkiä filosofioita kukaan jaksa lukea.

Tässä siis Tuulikilta tulleet kysymykset ja minun lyhyet vastaukset niihin:

1. Mistä ajattelet löytäväsi onnellisuuden?
   
-  Minun onneni löytyy tavallisesta arkielämästä. Ja siihen kuuluvat tietysti perhe, suku, ystävät, koti, työ ja harrastukset.

2. Voisitko ajatella luopuvasi omaisuudestasi tai asemastasi voidaksesi elää terveenä?

 - Ilman muuta! Terveys menee kaiken muun edelle, eikä tuota omaisuutta nyt niin hirmumääriä ole edes kertynyt, asemasta puhumattakaan:)

3. Elätkö unelmaasi, vai ulkoisten odotusten luomaa kuvajaista?

-  Elänkö unelmaani, enpä tiedä. Elän minun elämääni, vaikea ajatella muunlaista. Ja enimmäkseen olen tyytyväinen.  Olen niin jalat maassa -tyyppiä muutenkin, etten ole yhtään varma, olenko edes joskus unelmoinutkaan mistään...

4. Mikä on tässä hetkessä parasta?

- Ehkä tämä jollakin tavalla jo "vakiintunut" elämä, monen mielestä varmaan tylsäkin.  Poika on jo aikuinen, ja pitkäaikainen poikaystävä vierellä. Katto pään päällä ja piha ympärillä, kesä tulossa!

5. Miten puhut itsellesi? Kehutko ja kannustat, vai moititko ja arvostelet?

- Aina sen mukaan, miten on aihetta!

6. Jos joku kohtelee sinua huonosti, mitä ajattelet hänestä?

- Ajattelen, että hänellä itsellään on nyt joku ongelma.

7. Miten suojelet mielestäsi luontoa?

- Samanlailla varmaan kuin suurin osa ihmisistä. En heitä roskia luontoon, lajittelen jätteet, kierrätän esim. vaatteet keräyksiin yms.

8. Jos ajattelisit eläväsi uudelleen, minkälaiseen maailmaan haluaisit syntyä?

- Siinä maailmassa olisi rauha ikuinen, kaikki olisivat tasa-arvoisia, ei olisi ahneutta, ei pahansuopuutta,  ei aseita, paljon iloa ja tyytyväisyyttä. Ja kukkia.

9. Mitä olet tehnyt, tai ajattelet voivasi tehdä, että "tulevan elämäsi" maailma olisi kuvaamasi kaltainen?

- No jopas on kysymys! Tähän en osaa vastata muuta kuin vanhan viisauden: Kohtele muita ihmisiä  niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.

10. Katsotko joka päivä TV:n uutiset?

- Kyllä taidan katsoa.

11. Uskotko, että joudutaan teoistamme vastuuseen, eikä se riitä, että pelkästään katuu, jos on toiminut väärin?

- Nuorempana uskoin, että kyllä paha saa palkkansa. Vaan eipä se valitettavasti taida pitää paikkaansa, niin suotavaa kuin se olisikin.


Näihin kysymyksiin saa vastata, kuka tahtoo. Itse en nyt viitsi nimetä haasteensaajia, kun olen jo pariinkin kertaan tämän laittanut eteenpäin, ja keksinyt uusia kysymyksiä.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!