Kevät

Kevät

Rauli ravisteli

Maanantaina, 29.8.2016

Elokuun viimeinen viikonloppu meni Rauli-myrskyn nuotittamana. Vielä perjantaina oli  oikein leppeän lämmin ja mukava ilta.  Sytyttelin kynttilöitä ja lyhtyjä terassille ja istuskelin pitkään pimeässä miettien mennyttä kesää. Lähinnä kai sitä, kuinka nopeasti se taas kerran hujahti.

Lauantaina iski sitten etukäteenkin varoiteltu ja ennustettu myrsky. Tuuli ravisteli puita oikein toden teolla. Kolmelta meni sähköt poikki koko pitäjästä. Käväisimme iäkkäitä vanhempiani katsomassa ja viemässä hieman syömistä.  Matkalla näkyi kaatuneita puita, myös sähköjohtoja vasten roikkui pari puuta. Sieltä ajelimme suoraan  mökille naapuripitäjään katsomaan, josko siellä vaikka saisi päiväkahvit keitettyä. Eipä ollut sähköä sielläkään. Onneksi ei puita ollut nurin, mökki kun on isojen mäntyjen keskellä.

Illalla puoli kahdeksan maissa tuli meille kirkonkylään sähköt, muut kyläkunnat olivat vielä pimeinä. Minun aikani kului oikein hyvin sukkaa kutoen ja kirjaa lukien. Ukko huokaili sohvallaan raskaasti, kun ei telkkari näkynyt.  Ei kuulema saanut untakaan päivätorkuille, kun ei telkkari pölöttänyt taustalla.

 Sunnuntaina aamupäivällä keitin ison kannullisen kahvia ja vein vanhemmilleni aamukahvit termarissa, sisareni kävi iltapäivällä viemässä heille lämmintä ruokaa. Vanhemmilleni sähkö tuli sunnuntai-iltana, mutta toisen sisaren kotona Onnelassa ei ollut sähköä vielä myöhään illallakaan. Kurja paikka esim. pakasteiden kohdalla, kun sähkökatko kestää yli 30 tuntia.

Meidän pihassa kaatua rysähti kaksi isoa pihlajaa. Onneksi kunnan joutomaalle, eikä rakennusten päälle, tai naapurin tontille. Siinä sitä riittää karsimista ja siivoamista.




Vetelin eilen ruohonleikkurin kitaan puista lennelleet lehdet ja risut nurmikolta. Tammesta oli tippunut paljon terhoja, niitä on nurmikko täynnä. Pihakasvit eivät kärsineet, paitsi yksi kärhöteline oli nujussa. Olipahan taas kerran muistutus luonnon voimista, ja kuinka pieni on ihminen.

Pihakierroksella illalla huomasin joidenkin kasvien ottaneen uusintakierroksen kukinnassa. Alppikärhö nyt yleensäkin kukkii muutamin kukin vielä loppukesällä, mutten muista koskaan suviruusun tai tornionlaakson kukkineen enää näin myöhään. Myös pihaesikossa oli muutama kukkanen.

Kärhöistä Wars. Nike on vasta puhjennut kukkaansa. Kivan näköinen on myös punainen tädyke ohotanmarunan vieressä.



















16 kommenttia:

  1. Teillä oliki kunno myräkkä. Huh! Kyllä meilläki mahtoo tuuliennätys tulla, mutta iliman suurempia vahinkoja. Sähkökki pysyy koko aijan.
    Ihana Nike. Ja tua alimmaane yhyristelmä on tosiaanki tosi namu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, eipä ole minun muistissani yhtä kovaa myrskyä ja yhtä pitkiä sähkökatkoksia. Aggregaatit ovat varmasti loppuunmyytyjä lähiseudun kaupoissa. Vanhanajan puuhella olisi ollut tarpeen monessa paikassa, ja kellari myös.

      Poista
  2. Pientä myräkkää täälläkin, mutta kaikki on edelleen tolpillaan. Onneksi ollaan suojaisessa notkelmassa, johon ei hevin myrskyt iske.
    Teillä kukkii vielä pihalla ihan valtavan kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, samoin meillä mökki on sellaisessa notkelmassa, ettei sinne ollut tuuli ottanut. Puhuttiin kyllä, että isoja mäntyjä pitäisi varmaankin läheltä mökkiä kaataa varuiksi pois. Leimukukat ovat vasta päässeet kukkaan pihalla, osa vielä nupuillakin, ihan värikästä vielä:)

      Poista
  3. Vai ravisteli myrsky siellä teilläkin kovalla voimalla. Täällä meillä se ei kummoisesti jaksanut riehua. Tuuli oli kovahko lähinnä puuskissa, mutta ilma lämmin ja aurinkoinen.
    Ihana kärhö ja kauniisti kukkiva piha muutoinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiros, Kruunu Vuokko:) olihan se melkoisen pelottava myrsky! Vanhemmillani kun olin käymässä, näimme lähimetsästä kaatuvan kaksi mäntyä yhtä aikaa. En ole noin kovaa myrskyä nähnyt.

      Poista
  4. Myrskyn nautin Mustilan tietämillä, mutta isompia vahinkoja ei tullut. Uusintakukintaa on nyt runsaansti mm. alppiruusuilla. En ole ennen nähnyt moista runsautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tita, minäkin sain Mustilasta tuliaisia, itse en ollut. Lehdessä oli, että myrsky koetteli pahiten juuri meidän asuinkuntaamme ja Jämsän seutua. Vai että alppiruusutkin kukkivat uudestaan, onpas erikoista. Siinä on kasvi, jota en ole saanut meillä menestymään:)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että muillakin on noita alppiruusuja uudelleen kukassa. Minä jo kauhulla pohdin, että sekoittiko viime talvi alppiruusun pään, kun se jätti keväällä avaamatta nuppunsa mutta kukkii nyt. Ei olekaan näköjään ainokainen!

      Sini K.
      Kasvihormoni.fi

      Poista
    3. Sini, olen lukenut tuolta fb:n puutarhapalstalta muillakin alppiruusujen uudesta kukinnasta. Aika ihmeellistä! Toivottavasti jaksavat sitten keväälläkin vielä kukkia pukata:)

      Poista
  5. Oho onpas siellä ollut pitkä sähkökatkos. Kyllä harmittaa, joilla menee koko pakastimen sisältö piloille. Täällä sähköt pysyivät, mutta luumut ja omput lentelivät pitkin pihaa, samoin tuolit ja kaikki muu irtonainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kyllä monella meni koko vastakerätty marjasato mehuiksi. En muista non pitkää, ja koko kuntaa kattavaa sähkökatkosta koskaan olleen. Ajattelinkin omenapuita (itselläni vain yksi ja pieni sekin), pysyivätkö hedelmät puissa siinä tuulessa:)

      Poista
  6. Onneksi täällä ei sähköt katkeilleet kuin muutamiksi minuuteiksi kerrallaan. Upeita kukkakuvia ja hienoja puutarhakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä, Vielä tosiaan on jonkin verran kukkivaa, vaikka osa on jo kovasti ränstynyttä. Leimukukat ovat ihan parhaimmillaan vasta nyt.

      Poista
  7. Meilläkin myrskysi melkoisesti. Rannasta kaatui pari koivua ja mökiltä enemmän, mutta onneksi sähkö toimi. Siitä kiitos vuosi sitten kaivetulle maakaapelille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitanpuutarha, oli se aikamoista rytinää sitten teilläkin! Tulipahan polttopuita:) Maahan on meilläkin kaivettu tässä kirkonkylällä kaapelit, mutta nyt kai oli ihan runkolinjoja vaurioitunut. Eilenkin muuten oli sähköt poikki tunnin verran 1500 taloudelta, kun oli kuulema puu kaatunut linjalle jossain. Aika haavoittuvaista.

      Poista