Kesä

Kesä

Sukkatonttu

Maanantaina, 5.12.2016

Hellou  pitkästä aikaa! Syksy on vaihtunut talveksi sitten viime näkemän. Lokakuu ja marraskuu menivät ilman yhtä ainoata blogimerkintää. Tuntui, ettei ole mitään kerrottavaa kesän mentyä. Täytyy sanoa, että on kyllä ollut erinomaisen ankea ja henkisesti raskas syksy.    Huolta ja unettomia öitä on aihettanut lähinnä jälkikasvumme.  Itsenäisen elämän alussa hänellä on ollut monenlaista vastoinkäymistä ja kompurointia. Äitiä on tarvittu olkapäänä ja tukena, samoin iskää. 

Onneksi on joulu tulossa, se jaksaa kaikesta huolimatta tuoda iloa ja hyvää mieltä. Aamupäivällä asettelin lisää ulos jouluvaloja, niitä on niin mukava katsella pimeässä. Syksyn mittaan olen  innostunut kutomaan pitkävartisia kirjoneulesukkia pukinkonttiin.  Tänään juuri sain pääteltyä yhdet kukkakuvioiset ihanuudet. Päättelemisessä on kyllä hirmuinen työ, kun on monta eri väristä lankaa neuleessa.

Tänään teen piparitaikinan tekeytymään yön yli. Huomenna on sitten luvassa jouluista tuoksua huusholliin.  Ehkä leivon jotain muutakin, jos viitsin.  Torttuja tein pari viikkoa sitten pakastimeen pienen annoksen, ja ne on  kohta syötykin. Täytyyhän pikkujoulutorttuja olla:)

Hyvää itsenäisyyspäivää Ysiysi!



26 kommenttia:

  1. Voi ihme miten kauniita sukkia! Toivottavasti huolesi hellittävät ja saat nauttia joulun ajasta. - Blogissani on puutarhakirjojen arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli:) Täytyypä käydä katsomassa, mitä kivaa sun blogissa on :)

      Poista
  2. Kyllä onkin kauniita sukkia! Varmasti lahjansaajat osaavat arvostaa.
    Niin se on lasten kanssa, suuremmat lapset ja siinä ne murheetkin kasvavat. Mutta kyllä se elämä siitä tasoittuu, ajan kanssa. Ja on hyvä, että silloin kun on vaikeaa, on ne lujat olkapäät joihin nojata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakissa, tuo on kyllä niin totta. Toivotaan, että asiansa järjestyisivät, ja äitikin saisi huokaista.

      Poista
  3. Ihania sukkia. Ihania rakkauslahjoja :)

    VastaaPoista
  4. Todella kauniita sukkia! Kutominen on uskomattoman rauhoittavaa, vaikka luulisi, että siinä ehtii murehtia huolen jos toisenkin. Jotenkin ne huolet vain uppoavat silmukoihin. Huoli ja murhe jatkuu lasten poismuuton jälkeenkin. Toivottavasti teillä vähitellen helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between:) Tykkäisin kutoa enemmänkin, mutta hiukan on säästeltävä niskoja. kutominen on hyvää terapiaa, samoin kesällä puutarhatyöt.

      Poista
  5. Aivan ihania sukkia ja niin kauniisti pakattuna. Minäkin olen tehnyt muutaman parin sukkia ja nyt ne jo lämmittävät saajiensa jalkoja.
    Toivottavasti murheesi hellittävät pian. Nuorten itsenäistyminen vie kuitenkin aina oman aikansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko:) Taidan olla vähän liikaa huolestuvainen. Joskus tuntuu, että aina on joku asia mielen päällä. Isompi tai pienempi.

      Poista
  6. Iloa ja valoa polullesi ja well come back! Jaan niin huolesi jälkikasvusta, mutta uskotaan että kompuroinnin jälkeen jaloille nousu on vankkaa. Onneksi olette tukena ja apuna, sitä tarvitaan vuosien mittaan vielä useasti. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, Tita:) Tuntuu vaan niin turhauttavalta seurata sivusta, kun ei aina oteta neuvoja vastaan. Puoli vuotta asumista tyttöystävän kanssa meni ihan hyvin, nyt on sitä On/Off -peliä.

      Poista
  7. Moikka! Blogissani on sinulle haaste, käyhän kurkkaamassa. Toivottavasti haaste on mieluinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, Kiitos haasteesta, joka oli oikein mieluinen:) Ihanaa päästä taas selaamaan kuvia koneen muistista;)

      Poista
  8. Voi miten kauniita sukkia olet kutonut, ja kauniisti paketoinut! Kyllä tuollaisen lahjan haluaisi saada! Tsemppiä ja voimia, kolmen nuoren aikuisen äitinä tunnistan tunteen ja huolet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku:) Aina riittää näköjään huolen aiheita. Joskus yöllä herää miettimään, mitä elämä jälkikasvulle tuo tullessaan. Vaikka sen tiedostaa, että sillä hetkellä et pysty asiaa auttamaan yhtään, menee unet helposti sileän tien. Toivotaan, että tiensä tasoittuisi. Kiitos myötätunnosta:)

      Poista
  9. Mukavaa, että kävit postaamassa. Tuo bannerikuvasi on kaunis.
    Niin taitavasti kudottuja sukkia. Noita on ilo antaa lahjaksi.
    Pitkään menee ennen kuin lapset ovat omillaan. Aikuisille lapsillekin sattuu ja tapahtuu välillä ikäviä juttuja. Onneksi vanhemmat tukevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irene:) Oli tosiaan hiukan liian pitkä tauko postaamisessa. Minulle taisi tulla jonkinlainen Valkean Arkin Kammo. Tuo on kyllä totta, aikuisetkin lapset tarvitsevat vielä tukea.

      Poista
  10. Kauniita sukkia!
    Kyllä se siitä. Oikein mukavaa joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo:) Oikein hyvää uutta vuotta 2017!

      Poista
  11. Lienetkö lainkaan linjoilla talven kaamoksessa? Haastan sinut nimittäin kertomaan puutarhavuodestasi 2016 kahdellatoista kuvalla, vähän kuin tilinpäätökseksi. Käy jättämässä linkki postauksestasi omaani, niin lisään sen mukaan haasteen vastaanottaneiden listaan.

    Hyvää puutarhavuotta 2017!

    Sini K.
    Kasvihormoni-blogista

    alkuperäinen haaste:
    http://blogit.meillakotona.fi/kasvihormoni/kaksitoista-kuvaa-menneesta-vuodesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini K., kiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan. Nyt on tullut turhan harvakseltaan postauksia, mutta lupaan tihentää tahtia kevättä kohti mentäessä:)

      Poista
  12. Täältä pukkaas lisää haasteeta, mutta taitaa olla sama ku Pihakuiskaajan Annelilla.
    Mullaki on postaukset harventunu, mutta ny taas tuntuu olevan uutta intua.
    Munon pitäny olla enite hualestunu keskimmääsestä. On ollu terveyrellisiä ja tyähualia. Onneksi non ny ohi.....toistaaseksi ainaki. Toivottavasti teilläki on asiat jo paremmi.
    Hyvää alakanutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Navettapiika:) Nämä kuvahaasteet ovatkin ihan kivoja. Olen jo katsellutkin alustavasti viime kesän kuvasaldoa, mutta on hitsin vaikea valita. Tällä hetkellä menee hiukan paremmin, toivottavsti myös jatkossa.

      Poista
  13. Heippa! Olen taas palannut blogeilemaan;tosin uuteen sivustoon. Tervetuloa visiitille :)
    http://monisuuntaista.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katja! Onpas kiva "kuulla" sinusta pitkästä aikaa, tervetuloa takaisin blogimaailmaan:) Laitanpa uuden osoitteen heti muistiin.

      Poista