Kevät

Kevät

Aikamoista teatteria

Keskiviikkona, 13.7.2016

Mukavasti ja ihan liian nopeasti kuluvat nämä kesäiset lomapäivät.  Viime aikoina on ollut kovasti kosteaa, mutta kuitenkin mukavan lämmintä. Pihalla riittää kaikenlaista nyppimistä, vesiheinä ainakin on tykännyt kovasti viime päivien sateista. Sitä on irroteltu kukkapenkeistä ämpärikaupalla.

Viime viikolla oli meidän perinteinen kesäteatterireissumme.  Lähdimme jo puolen päivän aikoihin ajelemaan kohti Valkeakoskea ja Kirka-musikaalia kahden ystäväni kanssa.  Matkan varrella pysähtelimme hiukan ostoksille, kahville ja tietysti ruokailemaan.  Illan esitys oli kyllä todella hyvä! Ei haitannut sateinen ja koleahko sää, mieli pysyi lämpöisenä.  Jari Ahola Kirkana oli aivan loistava ja ihmeellisen saman näköinenkin, Irina Muskana kuin ilmetty Muska.  Kannatti lähteä kauempaakin.

Viikonloppuna ramppasin oikein urakalla Jyväskylässä. Ensin kävin ostamassa etukuistille uudet kesäkalusteet Jyskin alesta, vanhat kun annettiin nuoren parin parvekkeelle alkukeväällä.  Samalla piti tietysti käväistä Viherlandiassa hakemassa kärryllinen "kaikkea kivaa".  Kotona sitten huomasin ostamani runkomallisen purppuraheisiangervon puuttuvan joukosta.  Ensin säikähdin sen jääneen töröttämään Viherlandian parkkipaikalle, mutta soitto liikkeeseen vahvisti sen jääneen kassalle.  Seuraavana päivänä pääsin sitten uudelle reissulle sitä hakemaan.  Hömelö pää pistää liikkeelle.

Etupihalla ovat vaaleanpunaiset ruusut avanneet ensimmäiset kukkansa. Takapihalla kukkivat valkoiset ukonkellot, ja keltainen nauhusrivistö aloittaa kukintaa. Muuten on vihreää eri sävyissään.

Eilen meillä kävi kesän ensimmäiset "puutarhavieraat".  Onneksi tuli sen verran sadepilviin rakoa, ettei kastuttu kierroksella.  Jouduin pahoittelemaan leikkaamatonta pensasaitaamme.  En ole sitä käsisaksilla alkanut nipsutella, kun en yletykään oikein kunnolla.  Isännän sähköleikkuri ei suostunut yhteistyöhön, kai se on pakko hakea kaupasta uusi.  Sellainen akkukäyttöinen jatkovarrella oleva olisi ehkä kätevä minunkin kätösiini. 

Posteljooni toi eilen muutaman Westphalilta tilaamani kärhön. Totesi, että kyllä hän on vuosien varrella kaikenlaista ulkomailta tilattua ihmisille kuljettanut, vaan ei koskaan aikaisemmin kasveja. Ihmetteli, eikö ne jo kuole matkalla.  Hyvin olivat kuljetuksesta ainakin nämä selvinneet, niin tukevasti olivat pakattuja.  Nyt pitäisikin sitten inspiroitua istutuspuuhiin.

















Lomatouhuja

Tiistaina, 5.7.2016

Sadepäivä, pitkästä aikaa sisätöitä pakon sanelemana. Hieman on sisäsiivoukset ynnä muut jääneetkin retuperälle koko alkukesän ajalta.  Eilen oli siivouspäivä, tänään leivontaa ohjelmassa.

Viime viikko oli ensimmäinen kesälomaviikko, ja sai olla oikein sydämensä kyllyydestä ulkona. Paljon olikin kertynyt tekemistä, kun työpäivän jälkeen ei paljoa ennätä eikä jaksakaan.  Istutettavia taimia oli jäänyt vielä nurkkiin, ne pääsivät maahan.  Angervopensaita piti vieläkin leikellä, kun eivät suostuneet vihertymään. Leimukukista napsin latvoja, että haaroittuisivat ja kukkisivat pidemmän aikaa. 

Kanttausraudalla oli kovasti töitä, kun kävin läpi kaikki istutusalueet. Lämpömittari huiteli hellelukemissa välillä, ja minä muistutinkin enemmän kastelukannua kuin ihmistä. Hiki valui solkenaan päästä, pieneen pyyhkeeseen kävin  naamaa ja niskaa pyyhkimässä. Kylmää vettä kului litratolkulla. Mutta jälkeä syntyi ja minä hyrisin tyytyväisyydestä.




Talven viemän riippahernepensaan tälläsin vanhaan ruukkuun,  laitoin kiviä painoksi ja koko komeuden vajan seinustalle. Enpä sitten tiedä, onko tuo nyt kaunistus vai rumistus...


Pionit kukkivat upeasti takapihan terassin vierellä. Kukkia oli enemmän kuin koskaan. Nyt sade on hakannut terälehdet, mutta aikansa kutakin.  Kärhöistä ei vielä kuki mikään, nuppuja on Hagley Hybridissä kovasti. Toiset ovat vielä pieniä nysiä.






Tämä aika on sellainen, ettei ole kovin paljoa kukkivaa meidän pihalla. Saman totesi myös poika, kun kiersi yhtenä päivänä koko pihan kotona käydessään. Sanoi, että muuten hyvä, mutta väriä kaipaisi. Olin samaa mieltä, ja ensi avuksi ostin vaaleanpunaisia kesäbegonioita kukkapenkkiin istutettavaksi. Pitääkin selvittää, mitä tähän aikaan kukkivaa voisi hankkia. Jalopähkämö on tällä hetkellä etupihan ainoa väripilkku, takapihalla kukkivat pionit ja tarhakurjenpolvi. Aina sitä paranneltavaa näköjään löytyy, valmistahan ei pihasta koskaan tulekaan. No, kyllähän te sen tiedättekin:)





Ettei tämä loma nyt ihan pelkäksi raatamiseksi menisi, olen ehtinyt vähäsen reissatakin.  Onnelan väen kanssa kävimme Tuurissa ja samalla tietysti Hirvelän taimistolla Lehtimäellä. Siellä olikin varsin hyvät valikoimat perennoja, laatikollinen lähti mukaan. Tuurista löysin etsimäni verililjapuut todella edullisesti.

Lauantaina ajelimme samalla kokoonpanolla Pälkäneen kautta Tampereelle. Pälkäneellä pysähdyimme Mikkolan navettakalleriaan näyttelyjä katsastamaan, sekä kahville. Kahvit sattuivatkin olemaan ilmaiset, siellä oli jotkut kunnan pippalot ja kunta tarjosi.

Tampereella nautimme Tammelan torin kesävilinästä, löysinpä sieltä uuden kesäkoltunkin. On siellä kyllä ihan eri meininki, kuin Jyväskylän torilla, sen totesimme yhdestä suusta. Kiersimme kaupoilla ja kävimme välillä syömässä. Retken päätteeksi kävimme perinteisesti nauttimassa Pyynikin tornikahvilassa munkkikahvit, hyvä oli sokerisuin lähteä kotimatkalle.