Kevät

Kevät

Haravan varressa




Sunnuntaina, 23.4.2017

Viimeinkin pääsin aloittamaan pihatyökauden tänään. Viime yönäkin oli vielä pakkasta, mutta iltapäiväksi lämpeni.  Päiväruokailun jälkeen astahdin ulos valmiina tarttumaan haravanvarteen.  Joka kevät tulee tässä vaiheessa sama toivottomuuden tunne. Tuntuu, että tekemistä on niin hirveän paljon, eikä tiedä, mistä aloittaisi.  

Etupiha kuivaa aina aikaisemmin kuin takapiha, joten sieltähän haravointiurakka sitten oli aloitettava.  Nurmikkoa ei meillä enää paljoa olekaan, ainoastaan kapeita kaistaleita istutusten väleissä. Ne on aika nopsaan käyty läpi. 

Samalla kävin läpi istutusalueita ja leikkelin syksyltä jääneitä perennojen varsia.  Pikkaisen möyhensin mullan pintaa, mutta maa tuntui vielä olevan jäässä. Yritin oikaista tuulen heiluttamia kärhötelineitä, muttei ne jäiseen maahan uponneet.

Ulos lähtiessäni  tilasin ukolta päiväkahvit parin tunnin päähän, hän kun jäi katsomaan urheilua telkkarista.  Arvatkaa vaan, oliko keittänyt? Nukkui sohvalla "bärsse homeessa",  joten ihan itse sain kahvini keitellä.  Sopivasti sattui aurinko paistamaan pilven raosta, niin nautiskelin kevään ensimmäiset terassikahvit ulkona.

Kahvitauon jälkeen jaksoin vielä pari tuntia, mutta sitten tuli stoppi ja väsy.  Eihän sitä Roomaakaan päivässä rakennettu, joten paljon jäi vielä siivousta tulevillekin päiville.






22 kommenttia:

  1. Siistille näyttää!
    Kivoja nuo leveät nurmikastaleet. Sopivasti nurmikkoa, paljon kasveja. Oikein mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo😃 nurmikko kutistuu kuin pyy maailmalopun eellä. Saas nähdä, paljonko tulevan kesän aikana häviää...

      Poista
  2. Ihana kun olet päässyt jo pihatöihin. Meillä on vielä sen verran lunta, että pihatöiden aloitusta saa vielä odotella. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, pikkuhiljaa kevät etenee täällä Keski-Suomessa. Lunta ei enää ole, muttei vielä oikein mitään kukkivaa kuitenkaan. Sinivuokko oli nupulla. Toivotaan, että lämpenee niin, että loputkin lumet sulavat.

      Poista
  3. Kauniisti kantatut istustusalueet, näyttävät hienoilta jo nyt! Koleaa on I-vyöhykkeelläkin, tänään heiluin saksien kanssa ja siistin pensaita. Lämmintä kaivataan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari😃 yritän syksyllä jaksaa käydä istutusalueet läpi kanttausraudan kanssa, niin keväällä jotenkin näyttää kivemmalta. Haravoidessa tuli hiki ja piti pipoa ottaa pois päästä, mutta kun aurinko meni pilveen, piti laittaa takaisin korvien suojaksi.

      Poista
  4. Keitähän seuraavalla kertaa kaffeet valmiiksi termariin ja vie mukanasi. Saat sitten istahtaa tauolle milloin haluat. Malttia sinne kevättöihin. Ei tarvi rampauttaa itseään ekaan innostuksen puuskaan. Itsellä on vielä varaa neuvoa, kun hankea vielä on tuskaisen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita, tuo onkin hyvä idea! Seuraavalla kerralla teenkin noin. Huomasinkin jo, että oikea hartalihas tykkäsi huonoa haravoinnista. Mies levitti just Mobilatia siihen. Vie taas aikansa, kun kroppa tottuu ruumiilliseen työhön😃

      Poista
  5. Samanlaisia tunnelmia minullakin eli tuntuu, että työtä on mittaamattoman paljon. Vaikka pihassa touhuaminen onkin mieluisaa.
    Huvitti, kun selitin äidilleni tuskailleeni jäätyneiden kompostien kanssa. Äiti sitten tiukasti, että pitääkö minun tuollaisetkin hommat tehdä? Eikö mieheni niitä tee? Mieluummin käännän kompostia ja tulen valmiiksi katettiin ruokapöytään. Äitini on iäkäs ja vanhat roolimallit istuvat hänessä tiukasti.
    Meillä myös Ukkokullalla aika kului tänään urheilua katsoen. Kahvit piti ihan itse keittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, onneksi on roolit kääntyneet nykyaikana. Se saa tehdä, joka parhaiten osaa ja haluaa riippumatta, onko kyseessä naisten vai miesten työ😃

      Poista
  6. Pihalla mäki olin tänää. En viälä haravoonu. Siistiin kans puskia ja leikkelin joitaki törröttäjiä. Kiärrin pihaa ja tiirasin maharollisia elonmerkkiä. Ja näkyyhän niitä jo aika liuta. Onneksi :) Yks aurinkoone päivä, taitaas aukaasta jo kukkiaki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, kyllä se siitä lähtee (toivon mukaan) kevät etenemään ja kasvit nousevat maasta. Kohta on täysi tohina päällä 😃

      Poista
  7. Samoja touhuja täälläkin tehty, ei aina tiedä mistä aloittaisi kun joka paikka tarvitsisi kohentamista. Syksyllä en paljoakaan haravoinut pihaa, kulkuväylien kohdilta vaan joten sitä on nyt keväällä paljon tekemistä. Kyllähän se kahvihetki on oikein kohokohta ulkohommille. Sen jälkeen taas jaksaa :) Täällä ukkeli tuli auttamaan kai säälistä kun tietää että minulla on selkävaivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki, onpas ihanaa, kun sun miehesikin on innostunut pihatöistä. Kyllä meilläkin välillä yhdessä tehdään, mutta enimmäkseen piha on minun kontollani.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. Aika karua on vielä, mutta äkkiä se tuosta rehevöityy, kunhan lämpenee. Oikein mukavaa viikkoa myös Sinulle😃

      Poista
  9. Siistiltä näyttää.
    Minullakin ovat kevättyöt aika kivalla mallilla surkeista säistä huolimatta. Nytkin meillä sataa lunta taivaan täydeltä. Mikä ihme kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, nyt tulikin takapakkia, kun viime yön ja koko tämän päivän on sadellut lunta. Maa on valkoisenaan, aamulla oli oikein jouluisen näköistä, eipä tarvitse ulkotöihin lähteä😃

      Poista
  10. Miten jonkun piha voi näyttää noin hyvältä heti keväällä! Teidän nurmikin on niin vehreä, täällä lämpimämmällä vyöhykkeellä on ihan pelkkää ruskeaa tuossa maan pinnassa. Ihaillen katselen siisteyttä ja vehreyttä.

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan, Sini. Taitaapa tuo vihreä olla sammalta, sitä kun tuppaa ilmaantumaan nurmikolla, ja talven aikana myös kukkapenkkeihinkin. Kevätsiivouksessa tuli pieni tauko, kun lumi valtasi maan. Mukavaa kevään jatkoa😃

      Poista
  11. Kauniilta ja siistiltä näyttää! Minulla oli suunnitelmissa aloittaa siistimishommat nyt vapun aikana, mutta taitaa räntäsateen vuoksi mennä suunnitelmat uusiksi. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu😃 eipä tarvinnut tosiaankaan tänään lähteä pihahommiin, kun aamulla oli maa valkoinen.

      Poista