Kesä

Kesä

Taimitorilla Mustilassa

Sunnuntaina, 27.8.2017

Pikkuhiljaa kääntyy kesä syksyksi. Loppukesän kukkijat tuovat väriä vihreyden keskelle.  Värimintut ovat kukkineet pitkään iloisen kirkkaanpunaisena värilänttinä sateista huolimatta. Siinä on sitten hyvä ja tukevasti pystyssä pysyvä kasvi.  Etupihan pikkuauringot, kallionauhukset kukkivat ilman neito- ja amiraaliperhosten armeijaa. Ei yhtäkään ole näkynyt tänä kesänä.







Piha on täpösen täynnä kasvillisuutta, mutta lisää vaan piti haalia. Lauantaina pääsin Onnelan väen mukana Mustilan taimimarkkinoille, ensimmäistä vaan toivottavasti ei viimeistä kertaa.  Olipahan mukava paikka! Runsaan perenna ja puuvartisten tarjonnan seassa meinasi ihan mennä päästään pyörälle. Markkinahumun lisäksi tapasin vanhoja puutarhaystäviä eri puolelta Suomea. Mukavia Juttutuokioita saman henkisten kasvihörhöjen kanssa. Niin, ja näin vanhan idolini Arno Kasvin ihan livenä☺️ Ikea-kassillinen lähti uutta istutettavaa mukaan. Lisäksi tein löydön Mustilan omasta myymälästä, kun siellä oli Garden Girl -puutarhaessut puoleen hintaan. Nyt pitäisi pysyä pienten työkalujen essun taskuissa mukavasti mukana, ja kännykälle kun oli tasku.





Näillä eväillä jaksaa mukavasti taas uuteen työviikkoon☺️

20 kommenttia:

  1. Ai että, kun olis päässyt mukaan tuonne riemuihin! No kiva sentään lukea täältä matkaraporttia - kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä meininki,olisipa ollut kiva sinutkin siellä tavata🙂

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä. Myyjiä oli myös Virosta mm Mutta Puukool, Suomesta mm vakka-taimi, Tommolan tila, Hirvensalmen taimisto ym. Lähden toistekin, jos vaan pääsen.

      Poista
  3. Mustilan tapahtuma täytyy laittaa ensi kesän suunnitelmiin. Sen verran moni sitä on täällä blogeissa kehunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa. Lisäksi siellä oli luentoja ja opastettuja kierroksia arboretumissa. Ainakin saniaiaista oli tarjolla syvempää tietoutta.

      Poista
  4. Ainahan sitä tilaa viälä muutamalle uurelle löytyy, eikä tartte eres rexonaa :)
    Ihanat kärhöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on☺️ mulla alkaa entisten kasvien harventaminen, kun olen aikanaan istuttanut useamman samaa sorttia. Mm. Kuunliljoja on siunaantunut jo vähän liikaa. Niitten tilalle voikin jo istutetaan sitten uutta🙂

      Poista
    2. Voi että kun mullakin olis se Oma Maja ja piha, niin tietäisin ainakin mistä kyselisin sinne vähän koristusta (niistä hylättävistä ;-)

      Poista
    3. Marjaana, kyllä varmasti saisit jotakin pihallesi😀

      Poista
  5. Kauniilta näyttää! Varmasti mukava tapahtuma, olisikin joskus kiva päästä itsekin osallistumaan. Mukavaa alkanutta viikkoa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiiu,täytyypä käydä kurkkaamassa ☺️

      Poista
  6. Mustilassa minäkin käväisin, harmi, kun oli muuta puuhaa illaksi, niin en ehtinyt kuin käydä tuhlaamassa rahani, luennot ja kävelyretket jäivät väliin. Ensi kerralla sitten paremmalla ajalla..! Mutta paljon mukavia taimia sieltä löytyi:) Kivan essun sinäkin löysit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, ei mekään nyt käyty opastetuilla kierroksilla eikä luennoilla, aika mennä hurahti muutenkin niin nopeasti. Tuo essu oli kyllä löytö, meinasin nimittäin keväällä tilata tuon postimyynnistä, ja nyt sain puoleen hintaa. Mulla ei ole pihavaatteissa taskuja, ja oksasakset, narut yms. kuljetan käsissäni, ja sitten illan päätteeksi etsin niitä pitkin pihaa. Jospa nyt pysyisivät mukana:)

      Poista
  7. Näyttää niin ihanalta tuo tummakukkainen kärhö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viherrilli, kärhöt on kyllä niin ihania:)

      Poista
  8. Olipa ihana katsella näitä kuvia! Näin marraskuussa on mukava palata kesän loistoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Samaa mieltä, tähän harmauteen ja pimeyteen tuo mukavasti valoa ja lämpöä kesän kuvat:)

      Poista
  9. Olis puuhaaste tariolla :) Mukavaa marraskuuta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika:) Täytyypä käydä kurkkaamassa. On tullut taas turhan pitkä tauko bloggaukseen, jospa tästä virkistyisi.

      Poista